Vastauksia kysymyksiin EKP:n ICAAP- ja ILAAP-ohjeista

Johdanto

EKP:n näkemyksen mukaan sisäisen pääoman riittävyyden arviointimenettely (ICAAP) ja sisäisen likviditeetin riittävyyden arviointimenettely (ILAAP) ovat laitosten vakavaraisuuden ja maksuvalmiuden hallinnan kannalta olennaisen tärkeitä sisäisiä riskienhallintaprosesseja. ICAAP- ja ILAAP-menettelyistä saadaankin yhteisen pankkivalvonnan käyttöön tärkeää tietoa, jota tarkastellaan valvojan arviointiprosessissa. Menettelyistä saadut tiedot otetaan huomioon kaikilla valvonta-arvion osa-alueilla sekä määritettäessä pilarin 2 pääoma- ja maksuvalmiusvaatimuksia. EKP:n aikomuksena on kasvattaa ICAAP- ja ILAAP-menettelyjen merkitystä valvonta-arvioissa entisestään. ICAAP-menettelyn laadulliset tekijät ja määrälliset näkökohdat (riskit ja riskilaskelmat) ovat vastaisuudessa yhä keskeisemmässä osassa esimerkiksi omia varoja koskevien lisävaatimusten asettamisessa riskikohtaisesti.

Valvojan arviointiprosessi

ICAAP- ja ILAAP-menettelyt parantavat siis olennaisesti laitosten kestokykyä ja tuottavat valvojille tärkeää tietoa laitosten pääoma- ja likviditeettitilanteesta. EKP:n kokemusten mukaan kaikkien laitosten on kuitenkin tehostettava ICAAP- ja ILAAP-menettelyjään. Siksi EKP on monivuotisena hankkeena laatinut merkittäville laitoksille täsmennetyt ICAAP- ja ILAAP-odotukset tiiviissä vuoropuhelussa pankkialan toimijoiden kanssa. Valvontaodotukset on kirjattu ICAAP- ja ILAAP-ohjeisiin, joista käy ilmi, miten vakavaraisuusdirektiivissä asetettuja merkittävien laitosten ICAAP- ja ILAAP-vaatimuksia olisi EKP:n mielestä tulkittava. (Ks. oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa ja luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvalvonnasta, direktiivin 2002/87/EY muuttamisesta sekä direktiivien 2006/48/EY ja 2006/49/EY kumoamisesta 26.6.2013 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/36/EU, artiklat 73 ja 86 (EUVL L 176, 27.6.2013, s. 338).) Merkittävien laitosten olisi hyvä noudattaa ohjeissa esitettyjä odotuksia. Ohjeet eivät kuitenkaan ole oikeudellisesti sitovia, eivätkä ne korvaa tai ohita sovellettavaa (kansallista) lainsäädäntöä.

Seuraavassa esitetään vastauksia yleisimpiin kysymyksiin, joita EKP:n yksiköt ja ulkopuoliset tahot esittivät ICAAP- ja ILAAP-ohjeiden laadintahankkeen yhteydessä. Vastausten toivotaan yhtenäistävän ohjeiden tulkintaa entisestään.

Vastauksia kysymyksiin

Eivätkö merkittävien laitosten ICAAP- ja ILAAP-menettelyt ole nykyisellään riittäviä?

EKP:n kokemuksena on, että ICAAP- ja ILAAP-menettelyjä on tarpeen tehostaa kaikissa laitoksissa. Tähän mennessä vain joidenkin harvojen merkittävien laitosten menettelyt ovat kohentuneet selvästi.

ICAAP- ja ILAAP-menettelyt ovat olennaisen tärkeitä laitosten vakavaraisuuden ja maksuvalmiuden hallinnassa. Merkittävien laitosten ICAAP- ja ILAAP-menettelyjen tehostaminen on ollut EKP:n monivuotisena hankkeena. Se julkaisi vuonna 2017 alustavat ICAAP- ja ILAAP-ohjeet, joita se on nyt täsmentänyt ja täydentänyt laitosten ja pankkialan muiden toimijoiden kanssa käymänsä tiiviin vuoropuhelun ja muun saamansa palautteen pohjalta. Lopullisia ohjeita aletaan soveltaa valvonnassa vasta 1.1.2019, mutta laitosten kannattaa alkaa noudattaa niihin kirjattuja valvontaodotuksia mahdollisimman nopeasti. Laitosten, jotka päättävät noudattaa ohjeita, on hyvä ottaa ne käyttöön tiiviissä yhteistyössä yhteisen valvontaryhmän kanssa, ja kunkin laitoksen on syytä pitää valvontaryhmänsä oma-aloitteisesti ajan tasalla tilanteestaan ja suunnitelmistaan.

Ohjeiden perusperiaatteet ovat edelleen samat kuin EKP:n tammikuussa 2016 julkaisemissa alkuperäisissä ICAAP- ja ILAAP-odotuksissa. Odotuksia on vain täsmennetty kolmessa vaiheessa: helmikuussa 2017, maaliskuussa 2018 ja lopullisten menettelyohjeiden julkaisemisen yhteydessä marraskuussa 2018.

Vaikuttavatko ohjeet siihen, mitä ICAAP- ja ILAAP-tietoja laitosten tulisi toimittaa vuonna 2019?

EKP nojautuu vasta julkaistuihin ohjeisiin merkittävien laitosten ICAAP- ja ILAAP-menettelyjen arvioinnissa 1.1.2019 alkaen, joten laitosten tulisi ottaa tuoreet ohjeet huomioon toimittaessaan ICAAP- ja ILAAP-tietoja vuonna 2019. Tuolloin laitokset ilmoittavat yhteiselle valvontaryhmälleen ICAAP- ja ILAAP-tiedot vuoden 2018 lopulta. ICAAP-lomakkeen tiedot ilmoitetaan taloudellisesta näkökulmasta.

Ohjeiden perusperiaatteet ovat edelleen samat kuin EKP:n tammikuussa 2016 julkaisemissa alkuperäisissä ICAAP- ja ILAAP-odotuksissa, ja ohjeet käyvät kaikilta osin yksiin alkuperäisten odotusten kanssa. Odotuksia on vain täsmennetty kolmessa vaiheessa: helmikuussa 2017, maaliskuussa 2018 ja lopullisten menettelyohjeiden julkaisemisen yhteydessä marraskuussa 2018.

Ovatko merkittävät laitokset muuttaneet ICAAP- ja ILAAP-menettelyjään?

Merkittävien laitosten ICAAP- ja ILAAP-menettelyissä oli suuria eroja, sillä eri maissa menettelyillä oli eri asema ja eri kohtelu. Selviä eroja havaittiin esimerkiksi siinä, millainen yleinen asema ICAAP-menettelyllä oli laitosten liikkeenjohdossa ja päätöksenteossa, mikä asema taloudellisella ja normatiivisella näkökulmalla (sääntelynäkökulmalla) oli ja mikä oli ICAAP-menettelyn yleinen lähtökohta eli oletettiinko laitoksen olevan vielä toimintakykyinen (going concern) vai jo toimintakyvytön (gone concern). Joissakin maissa ICAAP- ja ILAAP-menettelyjä pidettiin laitosten riskienhallinnan ydinprosesseina, kun taas toisissa ne yhdistettiin vain pääoman ja likviditeetin riittävyyttä koskevaan viranomaisraportointiin tai niitä käytettiin viranomaisraportoinnin synonyymina. Tähän mennessä vain joidenkin harvojen merkittävien laitosten menettelyt ovat kohentuneet selvästi.

Kaikkien merkittävien laitosten olisi hyvä tehostaa ICAAP- ja ILAAP-menettelyjään. Lopullisten menettelyohjeiden toivotaan olevan siinä avuksi.

Miten varmistetaan, että merkittävillä laitoksilla on asianmukaiset ICAAP- ja ILAAP-menettelyt?

EKP arvioi laitosten ICAAP- ja ILAAP-menettelyt vuosittain osana valvojan arviointiprosessia. Niistä saadaan tärkeää tietoa, joka otetaan huomioon valvonta-avion kaikilla eri osa-alueilla ja pilarin 2 pääoma- ja maksuvalmiusvaatimusten määrittämisessä. Aikomuksena on entisestään lisätä ICAAP- ja ILAAP-menettelyjen merkitystä valvojan arviointiprosessissa.

ICAAP- ja ILAAP-menettelyt ovat laitosten kestokyvyn kannalta olennaisen tärkeitä. Jos EKP havaitsee jonkin laitoksen menettelyissä heikkouksia, se voi ottaa käyttöön valvontatoimia niiden korjaamiseksi. Se voi esimerkiksi asettaa laitokselle korotettuja pääoma- tai maksuvalmiusvaatimuksia, joilla kompensoidaan laitoksen riskienhallinnan epävarmuutta ja kannustetaan laitosta korjaamaan puutteet.

Miten EKP:n ICAAP-ohjeet sopivat yhteen toimintakyvyttömyystilanteeseen (gone concern) keskittyvien menettelyjen kanssa?

EKP:n pyrkimyksenä on pitää pankkisektori vakaana varmistamalla, että laitokset pystyvät jatkamaan toimintaansa. Siksi ICAAP-ohjeissa kuvattujen periaatteiden tarkoituksena on varmistaa, että laitoksella on riittävästi pääomaa toimintansa jatkamiseksi. EKP on tammikuusta 2016 lähtien johdonmukaisesti kannustanut merkittäviä laitoksia hylkäämään toimintakyvyttömyysperusteiset ICAAP-menettelyt ja siirtymään menettelyihin, joiden tarkoituksena on varmistaa toiminnan jatkuvuus.

Mikä on normatiivisen ja taloudellisen näkökulman ero ICAAP- ja ILAAP-menettelyissä, ja miksi molemmat on otettava huomioon?

ICAAP- ja ILAAP-menettelyt perustuvat kahteen toisiaan täydentävään näkökulmaan: normatiiviseen ja taloudelliseen. Kumpikin näkökulma on yhtä tärkeä, sillä ne molemmat tuottavat erilaista tietoa laitoksen riskeistä ja sen pääoman ja likviditeetin riittävyydestä. Kunkin laitoksen tulisikin ottaa pääomansa ja likviditeettinsä riittävyyden hallinnassa huomioon sekä normatiivinen että taloudellinen näkökulma, jotta riskit tulevat kokonaisuudessaan katetuiksi.

Normatiivisesta näkökulmasta laitosten on jatkuvasti täytettävä pilarin 1 ja pilarin 2 vakavaraisuus- ja maksuvalmiusvaatimukset. Tuorein finanssikriisi kuitenkin osoitti, että normatiivinen näkökulma ei yksin riitä varmistamaan laitosten selviytymistä kaikkina aikoina. Esimerkiksi osa laitoksista oli lakisääteisellä pääomalla mitattuna kyllä terveellä pohjalla, mutta niillä oli maksuvalmius- ja varainhankintaongelmia, sillä muut markkinaosapuolet eivät enää pitäneet niitä riittävän luotettavina vastapuolina. Markkinoilla nimittäin tiedettiin, että näiden ”zombipankkien” taloudellinen perusta oli rapautunut, mutta se ei (vielä) näkynyt niiden taseissa eikä lakisääteisen pääoman suhdeluvuissa.

Kumpaakin näkökulmaa siis tarvitaan: niiden tulisi täydentää toisiaan ja tuottaa tietoa toistensa tueksi.

Onko normatiivinen näkökulma verrattavissa toiminnan jatkumista (going concern) lähtökohtanaan pitäviin menettelyihin, joita joillakin laitoksilla on ollut käytössä?

Joillakin merkittävillä laitoksilla oli aiemmin käytössä ICAAP-menettelyjä, jotka perustuivat going concern ‑periaatteeseen. Niissä pyrittiin arvioimaan vallitsevan hetken (t0) tilanteen pohjalta, täyttäisikö laitos omia varoja koskevat sääntely- ja valvontavaatimukset, jos ICAAP-menettelyn riskilaskelmat seuraavalle vuoden toteutuisivat. Arviota varten laitos vähensi hetken t0 taseensa omista varoista määrän, joka tarvittiin lakisääteisten tai valvojan asettamien pääomavaatimusten täyttämiseksi, ja vertasi jäljelle jääneitä ”vapaita” omia varoja riskilaskelmiinsa. Riskilaskelmissa huomioitiin kaikki riskit, jotka saattaisivat vaikuttaa lakisääteisiin omiin varoihin ja pilarin 1 vakavaraisuussuhteisiin seuraavan vuoden aikana. Riskien laskennassa käytettiin usein malleja, joilla määritettiin esimerkiksi VaR-luku 99 prosentin luottamustasolla. Joskus käytettiin vertailun vuoksi matalampaakin luottamustasoa, jotta nähtäisiin ero toimintakyvyttömyystilanteeseen (gone concern) nähden.

Hetken t0 omia varoja verrattiin pilarin 1 ja pilarin 2 vaatimuksiin sekä ICAAP-menettelyn riskilaskelmiin (luottoriski, markkinariski, operatiivinen riski, rahoitustoiminnan korkoriski jne.).

ICAAP-ohjeiden mukainen normatiivinen näkökulma poikkeaa näistä käytännöistä, sillä siinä ei lasketa erikseen hetken t0 riskejä, vaan merkittävien laitosten tulisi määrittää pilarin 1 vakavaraisuussuhteensa hetkenä t0 ja verrata niitä ulkoisiin pääomavaatimuksiinsa (pilarin 1 ja pilarin 2 pääomavaatimukset, puskurivaatimukset sekä pilarin 2 pääomaohjeistus). Laskelma ulotetaan vähintään kolmelle seuraavalle vuodelle käyttämällä arvioituja pilarin 1 vakavaraisuussuhteita vuoden kuluttua (t1), kahden vuoden kuluttua (t2) ja kolmen vuoden kuluttua (t3). Näissä arvioissa tulisi luonnollisesti ottaa huomioon kaikki seikat, jotka vaikuttavat tuleviin pilarin 1 vakavaraisuussuhteisiin kussakin skenaariossa: muutokset riskipainotetuissa saamisissa sekä esimerkiksi velallisten maksukyvyttömyydestä, markkinahintojen muutoksista tai korkomuutoksista aiheutuvat tuloslaskelmavaikutukset ja muut omiin varoihin kohdistuvat vaikutukset.

Normatiivinen näkökulma vastaa kutakuinkin sitä, mitä monet laitokset ovat tähän asti tehneet lakisääteisen pääoman suunnittelun yhteydessä. EKP:n odotukset pääomasuunnittelusta menevät kuitenkin selvästi monien merkittävien laitosten tähänastisia käytäntöjä pidemmälle: esimerkiksi epäsuotuisien skenaarioiden sekä niissä käytettävien tulevaa kehitystä koskevien oletusten tulisi kuvastaa vaikeampia olosuhteita kuin tähän asti.

Odotetaanko laitosten käyttävän pilarin 1 vaatimuksia riskilaskelmiensa alarajana?

Ei, mutta EKP odottaa merkittävien laitosten noudattavan riskilaskelmissaan varovaisuutta. Sama varovaisuusodotus pätee myös taloudellisesta näkökulmasta tehtävien riskilaskelmien pohjana oleviin parametreihin ja muihin oletuksiin.

Valvojien soveltamat alarajat ovat taas eri asia. Valvojan arviointiprosessia koskevien EPV:n ohjeiden mukaan valvojat käyttävät tiettyjen riskien kohdalla alarajana pilarin 1 vaatimuksia.

Ohjeet valvojan arviointiprosessin (SREP) yhteisistä menettelyistä ja menetelmistä (EBA/GL/2014/13)

Miten ohjeet suhteutuvat kansalliseen lainsäädäntöön ja muuhun sovellettavaan säännöstöön ja ohjeistukseen?

Ohjeet eivät ole oikeudellisesti sitovia, eivätkä ne siis korvaa tai ohita vakavaraisuusdirektiivin artiklojen 73 ja 86 kansallisia täytäntöönpanosäännöksiä. Jos ohjeet ovat joiltakin osin ristiriidassa kansallisen lainsäädännön kanssa, EKP soveltaa kyseisen maan laitosten ICAAP- ja ILAAP-menettelyjen arvioinnissa maan kansallisia säännöksiä. EKP on kuitenkin laatinut ohjeet tiiviissä yhteistyössä kansallisten valvontaviranomaisten kanssa, joten ohjeiden ja kansallisen lainsäädännön välillä ei pitäisi ilmetä ristiriitoja.

Miksi EKP edellyttää ICAAP- ja ILAAP-ohjeissaan laitoksilta johdon määrittämiä puskureita? Yrittääkö se ohjeillaan asettaa vakavaraisuusasetuksen ja ‑direktiivin vaatimukset ylittäviä uusia pääoma- ja maksuvalmiusvaatimuksia?

Ei yritä. Ohjeiden mukaan johdon puskureissa ei ole kyse uusista, lakisääteiset pääoma- ja maksuvalmiusvaatimukset ylittävistä vähimmäisvaatimuksista. Vaikka yleisenä odotuksena on, että johdon pääoma- ja likviditeettipuskureiden koko on suurempi kuin nolla, laitos voisi myös todeta, että sen liiketoimintamallin noudattamiseen kestävällä tavalla ei tarvita lainkaan pääoma- tai likviditeettipuskuria (skenaariosta riippuen). Johdon puskurit vain kuvastavat sitä, että laitokset yleensä ylittävät vähimmäisvaatimukset omasta aloitteestaan, sillä muuten ne eivät löytäisi liiketoimintamallinsa noudattamiseksi tarvittavia vastapuolia, asiakkaita, työntekijöitä ja sijoittajia. Ohjeissa laitoksia kuitenkin kehotetaan arvioimaan varta vasten, paljonko pääomaa/likviditeettiä ne kussakin skenaariossa tarvitsevat. Niiden tulisikin määrittää konkreettiset johdon puskurit sekä esittää niille dokumentoidut perustelut, jotta ne voivat osoittaa olevansa ICAAP-menettelyn yleishengen mukaisesti täysin tietoisia riskeistään ja hallitsevansa niitä aktiivisesti.

Millaisia normatiivisen näkökulman epäsuotuisat skenaariot ovat?

Ohjeissa ei ole konkreettista kuvausta normatiivisen näkökulman epäsuotuisista skenaarioista, sillä skenaariot tulisi mitoittaa kunkin laitoksen liiketoiminnan, toimintaympäristön, riskiprofiilin sekä haavoittuvuustekijöiden mukaan – ja ne vaihtelevat suuresti laitoksesta toiseen. Ohjeiden periaatteen 7 mukaan ”epäsuotuisaan skenaarioon tulisi sisältyä riittävän vakavia talouden laskusuhdanteita ja rahoitusmarkkinoiden häiriöitä, laitoskohtaisia heikkouksia, vastapuoliriskin keskittymiä sekä näiden tekijöiden uskottavia yhdistelmiä”.

Epäsuotuisan skenaarion ankaruudesta todetaan periaatteessa 7, että EKP:n näkemyksen mukaan ”epäsuotuisa” tarkoittaa vakavia häiriöitä: ”oletetun kehityksen tulisi olla laitoksen näkökulmasta yhtä epäsuotuisaa kuin tilanteessa, jossa markkinoilla vallitsisi kriisi, ja kattaa laitoksen vakavaraisuuden/maksuvalmiusaseman kannalta tärkeimmät tekijät tai liiketoiminta-alueet”.

Miten sisäinen pääoma ja sisäinen likviditeetti määritellään?

Sisäisen pääoman määritelmän tulisi sopia yhteen laitoksen käyttämän taloudellisen pääoman riittävyyden määritelmän ja laitoksen omien riskilaskelmien kanssa. Taloudellisen pääoman riittävyys on taloudelliseen näkökulmaan perustuva laitoksen sisäinen määritelmä sille, milloin laitoksen taloudelliset resurssit (sisäinen pääoma) riittävät kattamaan riskit ja varmistamaan liiketoiminnan jatkuvuuden.

Sisäisen pääoman ja lakisääteisen pääoman määrät voivat poiketa toisistaan suurestikin, sillä niiden määritelmät perustuvat eri käsitteisiin. Sisäisen pääoman tulisi kuvastaa laitoksen taloudellista arvoa, kun taas lakisääteinen pääoma perustuu pääosin lainsäädännön määritelmiin mutta yleensä osittain myös kirjanpidollisiin oletuksiin. Erot taloudellisen arvon ja kirjanpitoarvon välillä voivat laitoksen tilanteesta ja sovellettavista tilinpäätösstandardeista riippuen johtaa suuriinkin eroihin sisäisen pääoman ja lakisääteisen pääoman välillä.

Sama pätee normatiivisesta näkökulmasta tehtäviin riskilaskelmiin, joissa arvioidaan kaikkien riskien vaikutus lakisääteisiin suhdelukuihin noudattaen tilinpäätössääntöjä ja vakavaraisuussääntelyn määritelmiä. Taloudellisesta näkökulmasta sitä vastoin arvioidaan, miten laitoksen olennaiset riskit vaikuttavat sen taloudelliseen arvoon. Muuhun kuin käypään arvoon kirjattavien positioiden luottoriskimarginaaliriski on tyypillinen esimerkki riskeistä, joita tulisi käsitellä eri näkökulmista eri tavoin.

Sisäisten likviditeettipuskurien määritelmän tulisi sopia yhteen laitoksen käyttämän taloudellisen likviditeetin riittävyyden määritelmän ja laitoksen omien riskilaskelmien kanssa. Taloudellisen likviditeetin riittävyys on taloudelliseen näkökulmaan perustuva laitoksen sisäinen määritelmä sille, milloin laitoksen taloudelliset resurssit (sisäinen likviditeetti) riittävät kattamaan riskit ja odotetut likviditeetin ulosvirtaukset ja varmistamaan liiketoiminnan jatkuvuuden. Erot pohjaoletuksissa ja käsitteissä voivat tässäkin saada aikaan suuria eroja käytettävissä olevan likviditeetin määrässä ja pysyvissä rahoituslähteissä.

Voidaanko sisäiseen pääomaan lukea toissijaista velkaa?

Toissijaiseen pääomaan luettavien velkainstrumenttien ehtoihin ei yleensä ole kirjattu, että instrumentteja käytettäisiin tappioiden kattamiseen muuten kuin likvidaatiotilanteessa. Toiminnan jatkuessa velka maksetaan instrumenttien ehtojen mukaisesti takaisin velanhaltijoille.

Koska EKP:n ICAAP-odotusten perusoletuksena on toiminnan jatkuminen, toissijaiseen pääomaan luettavia instrumentteja – etenkään toissijaista velkaa – ei toiminnan jatkuessa yleensä voida lukea mukaan riskinkantokykyyn. Niitä ei siis yleisesti ottaen tulisi laskea osaksi sisäistä pääoma. Poikkeustapauksissa kuitenkin riittää, kun laitos perustelee, miksi yleisperiaate ei päde kyseessä oleviin instrumentteihin.

Eivätkö normatiivisen näkökulman epäsuotuisat skenaariot ole liian ankaria käytettäviksi pääomasuunnittelussa?

Normatiivisesta näkökulmasta laitoksen tulisi epäsuotuisissa skenaarioissa olettaa kehityksen olevan poikkeuksellisen haitallista mutta edelleen uskottavaa. Ydinpääomasuhteeseen (CET1) ja muihin lakisääteisiin pääomasuhteisiin kohdistuvan epäsuotuisan vaikutuksen tulisi muodostua riittävän suureksi: oletetun kehityksen tulisi olla laitoksen näkökulmasta yhtä epäsuotuisaa kuin tilanteessa, jossa laitoksen vakavaraisuuden kannalta tärkeimmillä markkinoilla, riskitekijöissä tai liiketoiminta-alueilla vallitsisi kriisi.

Laitosten ei tietenkään odoteta suunnittelevan riskien toteutumista ja vaikeuksiin joutumista. Niiden tulisi kuitenkin laatia uskottava skenaario, jossa riskit voisivat toteutua, ja valmistautua sen avulla kestämään ja estämään häiriötilanteet, jotta niille ei epäsuotuisissakaan olosuhteissa pääse syntymään pääomavajetta.

Tulisiko laitosten suorittaa ICAAP-menettelyssään stressitestejä myös taloudellisesta näkökulmasta?

Taloudellisesta näkökulmasta tehtävissä riskilaskelmissa tulisi jo valmiiksi noudattaa suurta varovaisuutta ja ottaa siis huomioon myös hyvin harvinaiset tapahtumat. Käytettävästä laskentamenetelmästä riippuen varovaisuusaste voi näkyä esimerkiksi korkeana luottamustasona. On siis perusteltua kysyä, onko tarpeen suorittaa erillisiä stressitestejä vielä taloudellisesta näkökulmasta.

Vastaus on kaksijakoinen. Yhtäältä taloudellisen näkökulman riskilaskelmia ei tarvitse testata monivuotisten epäsuotuisien stressiskenaarioiden avulla, kuten normatiivisen näkökulman riskilaskelmia. Koska ICAAP-menettelyssä tulisi kuitenkin myös ottaa huomioon tuleva kehitys, laitosten odotetaan arvioivan riskilaskelmiensa alttiutta sellaiselle mahdolliselle talouskehitykselle, jota riskilaskelmien pohjana olevat tiedot eivät tuo esiin.

Esimerkiksi asuntojen hinnat nousivat Yhdysvalloissa tauotta hyvin pitkään, kunnes finanssikriisi vuonna 2008 puhkesi. Pankkien laajalti käyttämien, pelkästään toteutuneeseen kehitykseen perustuneiden riskinlaskentamenetelmien perusteella nousukehitys olisi jatkunut loputtomiin eikä asuntolainoihin olisi liittynyt lainkaan luottoriskiä, kun asuntojen hinnat olisivat aina vain nousseet. Näin jälkikäteen kuitenkin tiedämme, että nousu katkesi ja päätelmä oli väärä.

Sama ongelma on edessä, jos laitokset esimerkiksi nojautuvat markkinariskin laskennassa VaR-malleihin. Jos osakkeiden hinnat ovat jo pitkään pysyneet vakaina tai nousseet ja VaR-laskennassa käytetään toteutuneeseen kehitykseen perustuvaa simulointia, riskiluvut muodostuvat hyvin pieniksi. Kehityssuunta voi kuitenkin muuttua, jolloin menneeseen kehitykseen perustuvat mallit aliarvioivat riskin todellisen suuruuden. Kummassakin esimerkissä riskit aliarvioitaisiin perin pohjin siinäkin tapauksessa, että laskennassa käytettäisiin äärimmäisen korkeaa luottamustasoa.

Siksi myös taloudellisesta näkökulmasta laadittavia arvioita varten tarvittaisiin kattava ja luotettava stressitestausohjelma, jossa eri parametreja arvioidaan ennakoivasti ja varovaisesti, jotta voidaan varmistaa, että riskejä ei aliarvioida ja että laitosten pääoman määrä pysyy myös taloudellisesta näkökulmasta riittävänä. Lisäksi laitosten tulisi ottaa normatiivisen näkökulman epäsuotuisat skenaariot huomioon arvioidessaan pääomansa riittävyyttä taloudellisesta näkökulmasta.

ICAAP-menettelyn stressitestit eivät ole sama asia kuin EPV:n monivuotiset stressitestit. ICAAP-ohjeessa todetaan selkeästi, että EKP ei odota laitosten laativan monivuotisia arvioita taloudellisen pääomansa riittävyydestä esimerkiksi laskemalla yksivuotisen yhden muuttujan mallin tulosten pohjalta arviot kolmeksi vuodeksi eteenpäin.

Miten varovaisia taloudellisesta näkökulmasta laadittavien riskilaskelmien tulisi olla?

Niin taloudellisen kuin normatiivisenkin näkökulman mukaisessa riskien laskennassa käytettävien menetelmien ja oletusten tulisi olla luotettavia, riittävän vakaita ja riskiherkkiä, ja niissä tulisi noudattaa varovaisuutta siinä määrin, että ne mittaavat myös harvoin esiintyviä tappioita.

EKP:n näkemys on, että taloudellisen näkökulman mukaisissa riskilaskelmissa käytettävissä menetelmissä tulisi noudattaa varovaisuutta ainakin yhtä tiukasti kuin pilarin 1 pääomavaatimusten laskennassa käytettävissä sisäisissä malleissa. Varovaisuuden noudattamisaste ei määräydy niinkään yksittäisten oletusten ja parametrien kuin niiden yhteisvaikutuksen mukaan. Varovaisuuden noudattamisaste voi siis olla kokonaisuutena ohjeiden mukainen, vaikka se joidenkin yksittäisten parametrien (kuten taloudellisen pääoman mallien luottamustason) kohdalla olisikin alhaisempi kuin pilarin 1 vaatimusten laskennassa. Laitoksen tulisi tällöin kuitenkin osoittaa, miten parametrin alhaisempi varovaisuustaso kompensoidaan niin, että kokonaisuutena noudatetaan samanlaista varovaisuutta kuin pilarin 1 vaatimusten laskennassa.

ICAAP-ohjeissa myös todetaan, että vaikka päätöksenteossa yleisesti ottaen tulisi nojautua ICAAP-menettelyyn, kaikkia yksittäisiä liiketoimintapäätöksiä ei odoteta tehtävän noudattaen suurinta mahdollista varovaisuutta.

Eri tarkoituksiin voidaan käyttää eri varovaisuusasteita. Laitosten tulisi kuitenkin aina pystyä kantamaan riskit täydessä, erittäin suurta varovaisuutta ilmentävässä laajuudessaan. Laitos voi esimerkiksi nojautua johdannaisten hinnoittelussa – eli päättäessään tiettyjen tuotteiden tarjoamisesta tai ostamisesta markkinoilla – oletukseen, että markkinat eivät ajaudu kriisiin. Sillä tulisi kuitenkin olla käytössään riittävästi pääomaa ja riittävät riskienhallintamenettelyt selviytyäkseen riskin toteutumisesta missä laajuudessa tahansa. Sen tulisi siis pystyä kattamaan kaikki johdannaiskaupoista johtuvat tappiot myös markkinoiden ajautuessa kriisiin.

Voiko sisäinen tarkastus vastata ICAAP- ja ILAAP-menettelyjen määrällisten näkökohtien riippumattomasta validoinnista?

Ohjeiden mukaan kolmen puolustuslinjan (liiketoimintayksiköiden itsensä sekä sisäisen valvonnan – eli riskienhallinta- ja compliance-toimintojen – ja sisäisen tarkastuksen) tulisi toteuttaa menettelyjen kattava sisäinen arviointi tehtäviensä ja vastuualueidensa mukaisesti. Jotta laitoksen valvontajärjestelyt ovat varmasti luotettavat, riskinlaskentamenetelmien kehittämisestä ja validoinnista vastaavan yksikön (toinen puolustuslinja) on oltava riippumaton liiketoimintayksiköistä, joissa riskit syntyvät (ensimmäinen puolustuslinja). Lisäksi on tärkeää, että kaikki laitoksen toiminnot (myös toisen puolustuslinjan toiminnot) tarkastaa säännöllisesti täysin riippumaton sisäinen tarkastus (kolmas puolustuslinja), joka raportoi suoraan laitoksen johdolle.

Riskien laskentamenetelmien kehittämisen ja validoinnin keskinäinen riippumattomuus voidaan varmistaa erilaisilla järjestelyillä laitoksen koosta ja sen rakenteen monimutkaisuudesta riippuen. Laitosten tulisi kuitenkin noudattaa erillisten puolustuslinjojen periaatetta, eli sisäisen tarkastuksen ei tulisi olla vastuussa riippumattoman validoinnin toteuttamisesta.

Validoinnin tulisikin olla riskienhallintatoiminnon (toinen puolustuslinja) vastuulla, ja sisäisen tarkastuksen (kolmas puolustuslinja) tulisi tarkastaa säännöllisesti validointitoiminnot. Riskinlaskentamenetelmien asianmukaisuus olisi lisäksi sisällytettävä sisäisen tarkastuksen tarkastussuunnitelmaan.

Maksuvalmiusvaatimusta (LCR) koskevat oletukset kuvastavat jo itsessään häiriötilannetta, eli eikö epäsuotuisan skenaarion LCR-laskelmissa huomioida häiriöt kahteen kertaan?

Ei, sillä epäsuotuisan skenaarion (häiriötilanteen) LCR-laskelmissa noudatetaan kaikilta osin komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 säännöksiä mm. painoista ja run-off-asteista. Maksuvalmiusvaatimus lasketaan siis aina samalla tavalla. EKP:n odotuksena kuitenkin on, että laitokset määrittävät LCR-laskelmissa huomioitavien saamisten, velkojen ja taseen ulkopuolisten sitoumusten määrät häiriöjakson aikana ja kertovat ne asetuksen mukaisilla riskipainoilla tai run-off‑asteilla.

Näin EKP pyrkii varmistamaan, että laitokset tiedostavat, miten tietyt vakavat mutta uskottavat kehityskulut voisivat vaikuttaa niiden LCR-suhdelukuun (joka niiden olisi häiriötilanteessakin laskettava). Laitosten olisi laskentatulosten analyysin pohjalta päätettävä, onko niiden tarpeen ryhtyä toimiin valmistautuakseen häiriötilanteeseen tai estääkseen sellaista syntymästä.

Vakavaraisuusasetuksen mukaan LCR-suhdeluku voi ajoittain laskea alle sadan prosentin. Jos arvioinnin tuloksena kuitenkin on, että LCR-suhdeluku laskee vaikkapa 60 prosenttiin, laitoksen tulisi pystyä osoittamaan, että se pystyy silloinkin noudattamaan liiketoimintamalliaan kestävästi epäsuotuisassa skenaariossa olettamissaan olosuhteissa.

Kuinka pitkä ajanjakso pääomasuunnitelman olisi katettava?

ICAAP-ohjeiden mukaan ”pääomasuunnitelman pohjana olisi käytettävä perusskenaariota ja epäsuotuisia skenaarioita, ja sen olisi katettava vähintään kolme seuraavaa vuotta”. Laitoksilla olisi siis oltava käytössä pääomasuunnitteluprosessi (tyypillisesti osana niiden säännöllistä monivuotista suunnitteluprosessia), joka kattaa vähintään kolmen vuoden ajanjakson hyväksymishetkestä eteenpäin. Pääomasuunnitteluprosessi olisi käytävä läpi kokonaisuudessaan vähintään kerran vuodessa, ja kaikkien olennaisten toimintojen (kuten taloushallinnon, riskienhallinnan sekä liiketoiminta- ja rahoitusyksiköiden) olisi osallistuttava siihen. Lisäksi pääomasuunnitelmaa tulisi tarvittaessa päivittää myös kesken vuotta, jos se ei toteutuneen kehityksen valossa enää ole ajan tasalla.