Vastauksia kysymyksiin EKP:n ICAAP- ja ILAAP-ohjeista

EKP:n kokemuksena on, että ICAAP- ja ILAAP-menettelyjä on tarpeen tehostaa kaikissa laitoksissa. Tähän mennessä vain joidenkin merkittävien laitosten menettelyt ovat kohentuneet selvästi.

ICAAP- ja ILAAP-menettelyt ovat olennaisen tärkeitä laitosten vakavaraisuuden ja maksuvalmiuden hallinnassa. Merkittävien laitosten ICAAP- ja ILAAP-menettelyjen tehostaminen on ollut EKP:n monivuotisena hankkeena. Se julkaisi vuonna 2017 alustavat ICAAP- ja ILAAP-ohjeet, joita se on sittemmin täsmentänyt ja täydentänyt laitosten ja pankkialan muiden toimijoiden kanssa käymänsä tiiviin vuoropuhelun ja muun saamansa palautteen pohjalta. Lopullisia ohjeita sovelletaan valvonnassa 1.1.2019 alkaen, mutta merkittävien laitosten kannattaa alkaa noudattaa niihin kirjattuja valvontaodotuksia mahdollisimman nopeasti. Laitosten, jotka päättävät noudattaa ohjeita, on hyvä ottaa ne käyttöön tiiviissä yhteistyössä yhteisen valvontaryhmän kanssa, ja kunkin laitoksen on syytä pitää valvontaryhmänsä oma-aloitteisesti ajan tasalla tilanteestaan ja suunnitelmistaan.

Ohjeiden perusperiaatteet ovat edelleen samat kuin EKP:n tammikuussa 2016 julkaisemissa alkuperäisissä ICAAP- ja ILAAP-odotuksissa. Odotuksia on vain täsmennetty kolmessa vaiheessa: helmikuussa 2017, maaliskuussa 2018 ja lopullisten menettelyohjeiden julkaisemisen yhteydessä marraskuussa 2018.

Yhteiselle valvontaryhmälle ilmoitettavien ICAAP- ja ILAAP-tietojen viitepäivä merkittäville laitoksille vuonna 2019 on 31.12.2018. EKP nojautuu ohjeisiin merkittävien laitosten ICAAP- ja ILAAP-menettelyjen arvioinnissa 1.1.2019 alkaen.

EKP odottaa, että merkittävät laitokset huomioivat ohjeet vuonna 2019 EKP:lle toimittamissaan ICAAP- ja ILAAP-tiedoissa. Ohjeiden perusperiaatteet ovat edelleen samat kuin EKP:n tammikuussa 2016 julkaisemissa alkuperäisissä ICAAP- ja ILAAP-odotuksissa. Odotuksia on vain täsmennetty kolmessa vaiheessa: helmikuussa 2017, maaliskuussa 2018 ja lopullisten menettelyohjeiden julkaisemisen yhteydessä marraskuussa 2018. Lisäksi ohjeet ovat kaikilta osin yhtäpitävät tammikuussa 2016 julkaistujen alkuperäisten odotusten kanssa. On tärkeää huomata, että ICAAP-lomakkeella ilmoitettavat ICAAP-tiedot tulee esittää taloudellisesta näkökulmasta.

Merkittävien laitosten ICAAP- ja ILAAP-menettelyissä oli suuria eroja, sillä eri maissa menettelyillä oli eri asema ja eri kohtelu. Selviä eroja havaittiin esimerkiksi siinä, millainen yleinen asema ICAAP-menettelyllä oli laitosten liikkeenjohdossa ja päätöksenteossa, mikä asema taloudellisella ja normatiivisella näkökulmalla (eli sääntelynäkökulmalla) oli ja mikä oli ICAAP-menettelyn yleinen lähtökohta eli oletettiinko laitoksen olevan vielä toimintakykyinen (going concern) vai jo toimintakyvytön (gone concern). Joissakin maissa ICAAP- ja ILAAP-menettelyjä pidettiin laitosten riskienhallinnan ydinprosesseina, kun taas toisissa ne yhdistettiin vain pääoman ja likviditeetin riittävyyttä koskevaan viranomaisraportointiin tai niitä käytettiin viranomaisraportoinnin synonyymina. Tähän mennessä vain joidenkin harvojen merkittävien laitosten menettelyt ovat kohentuneet selvästi.

Kaikkia merkittäviä laitoksia kehotetaan tehostamaan ICAAP- ja ILAAP-menettelyjään. Huomattavasti parannettujen lopullisten menettelyohjeiden toivotaan olevan siinä avuksi.

Ensiksikin ICAAP- ja ILAAP-menettelyistä saadaan yhteisen pankkivalvonnan käyttöön tärkeää tietoa vakavaraisuuden kokonaisarviointia (SREP) varten. Tiedot huomioidaan kaikilla vakavaraisuuden kokonaisarvioinnin osa-alueilla sekä pilarin 2 pääomavaatimusten ja likviditeetin määritysprosesseissa. Aikomuksena on entisestään lisätä ICAAP- ja ILAAP-menettelyjen merkitystä vakavaraisuuden kokonaisarvioinnissa.

ICAAP- ja ILAAP-menettelyt ovat keskeisiä laitosten häiriönsietokyvyn kannalta. Siksi EKP arvioi ne vuosittain osana SREP-prosessia. Jos EKP havaitsee jonkin laitoksen menettelyissä heikkouksia, se voi ottaa käyttöön valvontatoimenpiteitä niiden korjaamiseksi. Se voi esimerkiksi asettaa laitokselle korotettuja pääoma- tai maksuvalmiusvaatimuksia, joilla kompensoidaan laitoksen riskienhallinnan entistä suurempaa epävarmuutta ja kannustetaan laitosta korjaamaan puutteet.

EKP:n pyrkimyksenä on pitää pankkisektori vakaana varmistamalla, että laitokset pystyvät jatkamaan toimintaansa. Siksi ICAAP-ohjeissa kuvattujen periaatteiden tarkoituksena on varmistaa, että laitoksella on riittävästi pääomaa toimintansa jatkamiseksi. EKP on tammikuusta 2016 lähtien johdonmukaisesti kannustanut merkittäviä laitoksia hylkäämään toimintakyvyttömyysperusteiset ICAAP-menettelyt ja siirtymään menettelyihin, joiden tarkoituksena on varmistaa toiminnan jatkuvuus.

ICAAP- ja ILAAP-menettelyt perustuvat kahteen toisiaan täydentävään näkökulmaan: taloudelliseen ja normatiiviseen. Molemmat näkökulmat tuottavat erilaista tietoa laitoksen riskeistä ja sen pääoman ja likviditeetin riittävyydestä. Kunkin laitoksen tulisikin ottaa pääomansa ja likviditeettinsä riittävyyden hallinnassa huomioon sekä normatiivinen että taloudellinen näkökulma, jotta riskit tulevat kokonaisuudessaan katetuiksi.

Normatiivisesta näkökulmasta laitosten on jatkuvasti täytettävä pilarin 1 ja pilarin 2 pääoma- ja maksuvalmiusvaatimukset. Viimeisin finanssikriisi kuitenkin osoitti, että pelkkä normatiivinen näkökulma ei riitä varmistamaan laitosten selviytymistä kaikkina aikoina. Esimerkiksi osa laitoksista oli terveellä pohjalla lakisääteisellä pääomalla mitattuna, mutta niillä oli maksuvalmius- ja varainhankintaongelmia, sillä muut markkinaosapuolet eivät enää pitäneet niitä riittävän luotettavina vastapuolina. Markkinaosapuolet tiesivät, että näiden laitosten taloudellinen perusta oli rapautunut, mutta se ei (vielä) näkynyt niiden taseissa eikä lakisääteisen pääoman suhdeluvuissa. Tutkimuskirjallisuudessa tällaisia laitoksia nimitettiin termillä “zombie banks”.

Kumpaakin näkökulmaa siis tarvitaan. Niiden tulisi täydentää toisiaan ja tuottaa tietoa toistensa tueksi.

Joillakin merkittävillä laitoksilla oli aiemmin käytössä ICAAP-menettelyjä, jotka perustuivat going concern ‑periaatteeseen. Niissä pyrittiin arvioimaan vallitsevan hetken (t₀) tilanteen pohjalta, täyttäisikö laitos omia varoja koskevat sääntely- ja valvontavaatimukset, jos ICAAP-menettelyn riskilaskelmat seuraavalle 12 kuukaudelle toteutuisivat. Arviota varten laitos vähensi taseensa nykyisistä (hetken t₀) omista varoista määrän, joka tarvittiin lakisääteisten tai valvojan asettamien pääomavaatimusten täyttämiseksi, ja vertasi jäljelle jääneitä omia varoja, joita joskus kutsuttiin vapaiksi omiksi varoiksi, riskilaskelmiinsa. Riskilaskelmissa huomioitiin kaikki riskit, jotka saattaisivat vaikuttaa lakisääteisiin omiin varoihin ja pilarin 1 vakavaraisuussuhteisiin seuraavien 12 kuukauden aikana. Riskilaskemissa käytettiin usein malleja, joilla määritettiin esimerkiksi VaR-luku 99 prosentin luottamustasolla. Joskus käytettiin vertailun vuoksi matalampaakin luottamustasoa, jotta nähtäisiin ero toimintakyvyttömyystilanteeseen (gone concern) nähden.

Nykyisiä (hetken t₀) omia varoja verrattiin pilarin 1 ja pilarin 2 vaatimuksiin sekä ICAAP-menettelyn kaikkiin riskilaskelmiin (luottoriski, markkinariski, operatiivinen riski, rahoitustoiminnan korkoriski jne.).

ICAAP-ohjeiden mukainen normatiivinen näkökulma poikkeaa näistä käytännöistä, sillä siinä ei lasketa erikseen hetken t₀ riskejä, vaan merkittävien laitosten tulisi määrittää pilarin 1 vakavaraisuussuhteensa hetkenä t₀ ja verrata niitä ulkoisiin pääomavaatimuksiinsa (pilarin 1 ja pilarin 2 pääomavaatimukset, puskurivaatimukset sekä pilarin 2 pääomaohjeistus). Laskelma ulotetaan vähintään kolmelle seuraavalle vuodelle käyttämällä arvioituja pilarin 1 vakavaraisuussuhteita vuoden kuluttua (t₁), kahden vuoden kuluttua (t₂) ja kolmen vuoden kuluttua (t₃). Näissä arvioissa tulisi luonnollisesti ottaa huomioon kaikki seikat, jotka vaikuttavat tuleviin pilarin 1 vakavaraisuussuhteisiin kussakin skenaariossa. Niitä ovat muutokset riskipainotetuissa saamisissa sekä esimerkiksi velallisten maksukyvyttömyydestä, markkinahintojen muutoksista tai korkomuutoksista aiheutuvat tuloslaskelmavaikutukset ja muut omiin varoihin kohdistuvat vaikutukset.

Normatiivinen näkökulma vastaa kutakuinkin sitä, mitä monet laitokset ovat tähän asti tehneet lakisääteisen pääoman suunnittelun yhteydessä. EKP:n odotukset pääomasuunnittelusta menevät kuitenkin selvästi monien merkittävien laitosten tähänastisia käytäntöjä pidemmälle: esimerkiksi epäsuotuisien skenaarioiden sekä niissä käytettävien tulevaa kehitystä koskevien oletusten tulisi kuvastaa vaikeampia olosuhteita kuin tähän asti.

Ei, mutta EKP odottaa merkittävien laitosten noudattavan riskilaskelmissaan varovaisuutta. Sama varovaisuusodotus pätee myös taloudellisesta näkökulmasta tehtävien riskilaskelmien pohjana oleviin parametreihin ja muihin oletuksiin.

Valvojien soveltamat alarajat ovat taas eri asia. SREP-prosessia koskevien EPV:n ohjeiden mukaan valvojat käyttävät tiettyjen riskien kohdalla alarajana pilarin 1 vaatimuksia.

Ohjeet eivät ole oikeudellisesti sitovia, eivätkä ne siis korvaa tai ohita vakavaraisuusdirektiivin artiklojen 73 ja 86 kansallisia täytäntöönpanosäännöksiä. Jos ohjeet ovat joiltakin osin ristiriidassa kansallisen lainsäädännön kanssa, EKP soveltaa kyseisen maan laitosten ICAAP- ja ILAAP-menettelyjen arvioinnissa maan kansallisia säännöksiä. EKP on kuitenkin laatinut ohjeet tiiviissä yhteistyössä kansallisten valvontaviranomaisten kanssa, joten ohjeiden ja kansallisen lainsäädännön välillä ei pitäisi ilmetä ristiriitoja.

Ei yritä. Ohjeiden mukaan johdon puskureissa ei ole kyse uusista, lakisääteiset pääoma- ja maksuvalmiusvaatimukset ylittävistä vaatimuksista. Johdon puskurit vain kuvastavat sitä, että laitokset yleensä ylittävät vähimmäisvaatimukset omasta aloitteestaan, sillä muuten ne eivät löytäisi liiketoimintamallinsa noudattamiseksi tarvittavia vastapuolia, asiakkaita, työntekijöitä ja sijoittajia. Ohjeissa laitoksia kuitenkin kehotetaan selkeästi arvioimaan, paljonko pääomaa/likviditeettiä ne kussakin skenaariossa tarvitsevat. Niiden tulisikin määrittää konkreettiset johdon puskurit ja esittää niille dokumentoidut perustelut. Näin ne voivat osoittaa olevansa ICAAP-menettelyn yleishengen mukaisesti täysin tietoisia riskeistään ja hallitsevansa niitä aktiivisesti.

Ei. Johdon puskurit ovat pankkien sisäisen riskienhallinnan välineitä, eikä EKP arvioi niitä pääomavaatimusten pienentämistä koskevien menettelyjen yhteydessä. Nopeutettuun menettelyyn päästäkseen laitosten on täytettävä kullekin tapaukselle määritetyt kriteerit, jotka on julkaistu EKP:n verkkosivuilla ja kuvattu tarkemmin nopeutetun menettelyn lomakkeissa. Nopeutetun menettelyn kriteereissä keskitytään tapauksen mukaan valvonnan vähimmäisvaatimukset ylittävään todelliseen liikkumavaraan, mutta ei sisäisiin johdon puskureihin. Pääomavaatimusten pienentämistä koskevat hakemukset, jotka eivät täytä nopeutetun menettelyn kriteerejä, saatetaan silti hyväksyä tavanomaisessa menettelyssä.

Ohjeissa ei ole konkreettista kuvausta normatiivisen näkökulman epäsuotuisista skenaarioista, sillä skenaariot tulisi mitoittaa kunkin laitoksen liiketoiminnan, toimintaympäristön, riskiprofiilin sekä haavoittuvuustekijöiden mukaan – ja ne vaihtelevat suuresti laitoksesta toiseen. Ohjeiden periaatteen 7 mukaan ”epäsuotuisaan skenaarioon tulisi sisältyä riittävän vakavia talouden laskusuhdanteita ja rahoitusmarkkinoiden häiriöitä, laitoskohtaisia heikkouksia, vastapuoliriskin keskittymiä sekä näiden tekijöiden uskottavia yhdistelmiä”.

Epäsuotuisan skenaarion ankaruudesta todetaan periaatteessa 7, että EKP:n näkemyksen mukaan ”epäsuotuisa” tarkoittaa vakavia häiriöitä: ”oletetun kehityksen tulisi olla laitoksen näkökulmasta yhtä epäsuotuisaa kuin tilanteessa, jossa markkinoilla vallitsisi kriisi, ja kattaa laitoksen vakavaraisuuden/maksuvalmiusaseman kannalta tärkeimmät tekijät tai liiketoiminta-alueet”.

Sisäisen pääoman määritelmän tulisi sopia yhteen laitoksen käyttämän taloudellisen pääoman riittävyyden määritelmän ja laitoksen omien riskilaskelmien kanssa. Taloudellisen pääoman riittävyys on taloudelliseen näkökulmaan perustuva laitoksen sisäinen määritelmä sille, milloin laitoksen taloudelliset resurssit (sisäinen pääoma) riittävät kattamaan riskit ja varmistamaan liiketoiminnan jatkuvuuden.

On syytä huomata, että sisäisen pääoman ja lakisääteisen pääoman määrät voivat poiketa toisistaan huomattavasti, sillä niiden määritelmät perustuvat eri käsitteisiin. Sisäisen pääoman tulisi kuvastaa laitoksen taloudellista arvoa, kun taas lakisääteinen pääoma perustuu pääosin lainsäädännön määritelmiin mutta yleensä osittain myös kirjanpidollisiin oletuksiin. Erot taloudellisen arvon ja kirjanpitoarvon välillä voivat laitoksen tilanteesta ja sovellettavista tilinpäätösstandardeista riippuen johtaa huomattaviin eroihin sisäisen pääoman ja lakisääteisen pääoman välillä.

Sama pätee normatiivisesta näkökulmasta tehtäviin riskilaskelmiin, joissa arvioidaan kaikkien riskien vaikutus lakisääteisiin suhdelukuihin noudattaen tilinpäätössääntöjä ja vakavaraisuussääntelyn määritelmiä. Taloudellisesta näkökulmasta sitä vastoin arvioidaan, miten laitoksen olennaiset riskit vaikuttavat sen taloudelliseen arvoon. Muuhun kuin käypään arvoon kirjattavien positioiden luottoriskimarginaaliriski on tyypillinen esimerkki riskeistä, joita tulisi käsitellä näistä kahdesta näkökulmasta eri tavoin.

Sisäisten likviditeettipuskurien määritelmän tulisi sopia yhteen laitoksen käyttämän taloudellisen likviditeetin riittävyyden määritelmän ja laitoksen omien riskilaskelmien kanssa. Taloudellisen likviditeetin riittävyys on taloudelliseen näkökulmaan perustuva laitoksen sisäinen määritelmä sille, milloin laitoksen taloudelliset resurssit (sisäinen likviditeetti) riittävät kattamaan riskit ja odotetut likviditeetin ulosvirtaukset ja varmistamaan liiketoiminnan jatkuvuuden. Erot pohjaoletuksissa ja käsitteissä voivat tässäkin saada aikaan suuria eroja käytettävissä olevan likviditeetin määrässä ja pysyvissä rahoituslähteissä.

Toissijaiseen pääomaan luettavien velkainstrumenttien ehtoihin ei yleensä ole kirjattu, että instrumentteja käytettäisiin tappioiden kattamiseen muuten kuin likvidaatiotilanteessa. Toiminnan jatkuessa velka maksetaan instrumenttien ehtojen mukaisesti takaisin velkojille.

Koska EKP:n ICAAP-odotusten perusoletuksena on toiminnan jatkuminen, toissijaiseen pääomaan luettavia instrumentteja – etenkään etuoikeudeltaan huonompaa velkaa – ei toiminnan jatkuessa yleensä voida lukea mukaan riskinkantokykyyn. Niitä ei siis yleisesti ottaen tulisi laskea osaksi sisäistä pääomaa. Laitoksella on kuitenkin mahdollisuus perustella, miksi yleisperiaate ei päde kyseessä oleviin instrumentteihin.

Normatiivisesta näkökulmasta laitoksen tulisi epäsuotuisissa skenaarioissa olettaa kehityksen olevan poikkeuksellisen haitallista mutta edelleen uskottavaa. Ydinpääomasuhteeseen (CET1) ja muihin lakisääteisiin pääomasuhteisiin kohdistuvan epäsuotuisan vaikutuksen tulisi muodostua riittävän suureksi. Oletetun kehityksen tulisi olla laitoksen näkökulmasta yhtä epäsuotuisaa kuin tilanteessa, jossa laitoksen vakavaraisuuden kannalta tärkeimmillä markkinoilla, tekijöissä tai liiketoiminta-alueilla vallitsisi kriisi.

Laitosten ei tietenkään odoteta suunnittelevan vaikeuksiin joutumista. Niiden tulisi kuitenkin laatia uskottava skenaario, jossa riskit saattaisivat toteutua. Tässä mielessä suunnittelun tarkoituksena on valmistautua kestämään ja estämään häiriötilanteet, jotta laitoksille ei pääse syntymään pääomavajetta epäsuotuisissakaan olosuhteissa.

Taloudellisesta näkökulmasta tehtävissä riskilaskelmissa tulisi jo valmiiksi noudattaa suurta varovaisuutta ja ottaa siis huomioon myös hyvin harvinaiset tapahtumat. Käytettävästä laskentamenetelmästä riippuen varovaisuusaste voi näkyä esimerkiksi korkeana luottamustasona. On siis perusteltua kysyä, tarvitaanko vielä erillisiä taloudellisesta näkökulmasta tehtyjä stressitestejä.

Vastaus on kaksijakoinen. Yhtäältä taloudellisen näkökulman riskilaskelmia ei tarvitse testata monivuotisten epäsuotuisien stressiskenaarioiden avulla, kuten normatiivisen näkökulman riskilaskelmia. Koska ICAAP-menettelyssä tulisi kuitenkin myös ottaa huomioon tuleva kehitys, laitosten odotetaan arvioivan riskilaskelmiensa alttiutta sellaiselle mahdolliselle talouskehitykselle, jota riskilaskelmien pohjana olevat tiedot eivät tuo esiin.

Esimerkiksi asuntojen hinnat nousivat Yhdysvalloissa tauotta hyvin pitkään, kunnes finanssikriisi vuonna 2008 puhkesi. Pankkien laajalti käyttämien, pelkästään toteutuneeseen kehitykseen perustuneiden riskinlaskentamenetelmien perusteella nousukehitys olisi jatkunut loputtomiin eikä asuntolainoihin olisi liittynyt lainkaan luottoriskiä, kun asuntojen hinnat olisivat aina vain nousseet. Näin jälkikäteen kuitenkin tiedämme, että nousu katkesi ja päätelmä oli väärä.

Sama ongelma on edessä, jos laitokset esimerkiksi nojautuvat markkinariskin laskennassa VaR-malleihin. Jos osakkeiden hinnat ovat jo pitkään pysyneet vakaina tai nousseet ja VaR-laskennassa käytetään toteutuneeseen kehitykseen perustuvaa simulointia, riskiluvut muodostuvat hyvin pieniksi. Kehityssuunta voi kuitenkin muuttua, jolloin menneeseen kehitykseen perustuvat mallit aliarvioivat riskin todellisen suuruuden. Kummassakin esimerkissä riskit aliarvioitaisiin perin pohjin siinäkin tapauksessa, että laskennassa käytettäisiin äärimmäisen korkeaa luottamustasoa.

Siksi EKP odottaa, että myös taloudellisesta näkökulmasta tehtäviä arvioita varten laaditaan kattava ja luotettava stressitestausohjelma, jossa eri parametreja arvioidaan ennakoivasti ja varovaisesti. Näin voidaan varmistaa, että riskejä ei aliarvioida ja että laitosten pääoman määrä pysyy myös taloudellisesta näkökulmasta riittävänä. Lisäksi laitosten tulisi ottaa normatiivisen näkökulman epäsuotuisat skenaariot huomioon arvioidessaan pääomansa riittävyyttä taloudellisesta näkökulmasta.

On syytä huomata, että ICAAP-menettelyn stressitestit eivät ole sama asia kuin EPV:n monivuotiset stressitestit. ICAAP-ohjeessa todetaan selkeästi, että EKP ei odota laitosten laativan monivuotisia arvioita taloudellisen pääomansa riittävyydestä esimerkiksi laskemalla yksivuotisen yhden muuttujan mallin tulosten pohjalta arviot kolmeksi vuodeksi eteenpäin.

Niin taloudellisen kuin normatiivisenkin näkökulman mukaisessa riskien laskennassa käytettävien menetelmien ja oletusten tulisi olla luotettavia, riittävän vakaita ja riskiherkkiä. Niissä tulisi myös noudattaa varovaisuutta siinä määrin, että ne mittaavat myös harvoin esiintyviä tappioita.

EKP:n näkemys on, että taloudellisen näkökulman mukaisten riskilaskelmien menetelmissä tulisi noudattaa varovaisuutta ainakin yhtä tiukasti kuin pilarin 1 pääomavaatimusten laskennan sisäisissä malleissa. Varovaisuuden noudattamisaste ei määräydy niinkään yksittäisten oletusten ja parametrien kuin niiden yhteisvaikutuksen mukaan. Varovaisuuden noudattamisaste voi siis olla kokonaisuutena ohjeiden mukainen, vaikka se joidenkin yksittäisten parametrien (kuten taloudellisen pääoman mallien luottamustason) kohdalla olisikin alhaisempi kuin pilarin 1 vaatimusten laskennassa. Tällöin laitoksen tulisi kuitenkin osoittaa, miten parametrin alhaisempi varovaisuustaso kompensoidaan niin, että varovaisuustaso kokonaisuutena on vähintään sama kuin pilarin 1 vaatimusten laskennassa.

ICAAP-ohjeissa myös todetaan, että vaikka päätöksenteossa yleisesti ottaen tulisi nojautua ICAAP-menettelyyn, EKP ei odota, että kaikki yksittäiset liiketoimintapäätökset tehdään noudattaen suurinta mahdollista varovaisuutta.

Eri tarkoituksiin voidaan käyttää eri varovaisuusasteita. Laitosten tulisi kuitenkin aina pystyä kantamaan myös erittäin korkean varovaisuustason mukaan lasketut riskit. Laitos voi esimerkiksi nojautua johdannaisten hinnoittelussa – eli päättäessään tiettyjen tuotteiden tarjoamisesta tai ostamisesta markkinoilla – oletukseen, että markkinat eivät ajaudu kriisiin. Sillä tulisi kuitenkin olla käytössään riittävästi pääomaa ja riittävät riskienhallintamenettelyt, jotta se selviytyy riskin toteutumisesta missä laajuudessa tahansa. Tässä esimerkkitapauksessa sen tulisi siis pystyä kattamaan kaikki johdannaiskaupoista johtuvat tappiot myös markkinoiden ajautuessa kriisiin.

Ohjeiden mukaan EKP odottaa, että laitoksen sisäinen arviointi toteutetaan kattavasti kolmen puolustuslinjan laajuudella. Se tarkoittaa, että arviointiin osallistuvat sekä liiketoimintayksiköt että sisäisen valvonnan toiminnot (eli riskienhallinta, compliance ja sisäinen tarkastus) tehtäviensä ja vastuualueidensa mukaisesti. Jotta laitoksen valvontajärjestelyt ovat varmasti luotettavat, riskinlaskentamenetelmien kehittämisestä ja validoinnista vastaavan yksikön (toinen puolustuslinja) on oltava riippumaton liiketoimintayksiköistä, joissa riskit syntyvät (ensimmäinen puolustuslinja). Lisäksi on tärkeää, että kaikki laitoksen toiminnot (myös toisen puolustuslinjan toiminnot) tarkastaa säännöllisesti täysin riippumaton sisäinen tarkastus (kolmas puolustuslinja), joka raportoi suoraan laitoksen johdolle.

Laitoksen koosta ja sen rakenteen monimutkaisuudesta riippuen riskien laskentamenetelmien kehittämisen ja validoinnin keskinäinen riippumattomuus voidaan varmistaa erilaisilla järjestelyillä. Laitosten tulisi kuitenkin noudattaa erillisten puolustuslinjojen periaatetta, eli sisäisen tarkastuksen ei tulisi olla vastuussa riippumattoman validoinnin toteuttamisesta.

Validoinnin tulisikin olla riskienhallintatoiminnon (toinen puolustuslinja) vastuulla, ja sisäisen tarkastuksen (kolmas puolustuslinja) tulisi tarkastaa säännöllisesti validointitoiminnot. Riskinlaskentamenetelmien asianmukaisuus olisi lisäksi sisällytettävä sisäisen tarkastuksen tarkastussuunnitelmaan.

Ei, sillä epäsuotuisan skenaarion (häiriötilanteen) LCR-laskelmissa noudatetaan kaikilta osin komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 säännöksiä mm. painoista ja run-off-asteista. Maksuvalmiusvaatimus lasketaan siis aina samalla tavalla. EKP:n odotuksena kuitenkin on, että laitokset määrittävät LCR-laskelmissa huomioitavien saamisten, velkojen ja taseen ulkopuolisten sitoumusten määrät häiriöjakson aikana ja kertovat ne asetuksen mukaisilla riskipainoilla tai run-off‑asteilla.

Näin EKP pyrkii varmistamaan, että laitokset tiedostavat, miten tietyt vakavat mutta uskottavat kehityskulut voisivat vaikuttaa niiden LCR-suhdelukuun (joka niiden olisi häiriötilanteessakin laskettava). Laitosten olisi laskentatulosten analyysin pohjalta päätettävä, onko niiden tarpeen ryhtyä toimiin valmistautuakseen häiriötilanteeseen tai estääkseen sellaista syntymästä.

Analyysin tuloksena LCR-suhdeluku voisi esimerkiksi laskea 60 prosenttiin. Tällöin laitoksen tulisi pystyä osoittamaan, että se pystyy silloinkin noudattamaan liiketoimintamalliaan kestävästi epäsuotuisassa skenaariossa olettamissaan olosuhteissa, vaikka vakavaraisuusasetuksen mukaan LCR-suhdeluku voikin ajoittain laskea alle sadan prosentin.

ICAAP-ohjeiden mukaan ”pääomasuunnitelman pohjana olisi käytettävä perusskenaariota ja epäsuotuisia skenaarioita, ja sen olisi katettava vähintään kolme seuraavaa vuotta”. Laitoksilla olisi siis oltava käytössä pääomasuunnitteluprosessi (tyypillisesti osana säännöllistä monivuotista suunnitteluprosessia), joka kattaa vähintään kolmen vuoden ajanjakson hyväksymishetkestä eteenpäin. Lisäksi pääomasuunnitelmaa tulisi tarvittaessa päivittää myös kesken vuotta, jos se ei toteutuneen kehityksen valossa enää ole ajan tasalla. Pääomasuunnitteluprosessi olisi käytävä läpi kokonaisuudessaan vähintään kerran vuodessa, ja kaikkien olennaisten toimintojen (kuten taloushallinnon, riskienhallinnan sekä liiketoiminta- ja rahoitusyksiköiden) olisi osallistuttava siihen.