Alustuspuheenvuoro – lehdistötilaisuus EKP:n pankkivalvonnan vuoden 2016 toimintakertomuksesta

EKP:n valvontaelimen puheenjohtaja Danièle Nouy ja varapuheenjohtaja Sabine Lautenschläger
Frankfurt am Main 27.3.2017

Danièle Nouy, valvontaelimen puheenjohtaja

Arvoisat kuulijat

Aika kuluu uskomattoman nopeasti. Vasta kesäkuussa 2012 pankkivalvonta päätettiin siirtää kansalliselta tasolta euroalueen tasolle, ja nyt yhteinen valvontamekanismi toimii jo kolmatta vuotta.

Järjestämättömät saamiset muodostivat yhden merkittävimmistä yhteisen pankkivalvonnan työsaroista vuonna 2016, ja ne pysyvät tärkeimpien prioriteettien joukossa myös tulevaisuudessa. Myönteistä kehitystä on jo nähtävissä: järjestämättömien saamisten määrä euroalueella pieneni vuoden 2015 kolmannen neljänneksen ja vuoden 2016 kolmannen neljänneksen välisenä aikana 54 miljardilla eurolla eli 921 miljardiin euroon, ja järjestämättömien saamisten suhde laski 7,3 prosentista 6,5 prosenttiin. Järjestämättömät saamiset aiheuttavat joissakin jäsenvaltioissa kuitenkin edelleen merkittäviä haasteita, sillä ne heikentävät pankkien kannattavuutta ja rajoittavat niiden kykyä luotottaa taloutta.

EKP julkaisi vain viikko sitten pankeille suunnatut järjestämättömien saamisten käsittelyohjeet. Ohjeiden mukaan pankkien tulee laatia selkeät järjestämättömien saamisten vähentämisstrategiat. Strategioiden tulee olla realistisia mutta samalla kunnianhimoisia, ja niihin tulee sisältyä tarkoituksenmukaiset hallintojärjestelyt ja organisaatiorakenteet. Ohjeiden tarkoituksena on varmistaa, että pankit ottavat käyttöön johdonmukaiset ja tehokkaat menettelyt järjestämättömien saamisten vähentämiseksi.

Pankkien ja pankkivalvojien toimet eivät kuitenkaan riitä, vaan toimenpiteitä vaaditaan muiltakin. Joissakin maissa lainsäädäntö ja oikeudenkäyttöjärjestelmä haittaavat järjestämättömien saamisten nopeaa vähentämistä. Uudistuksia tarvitaan siis myös kansallisilta lainsäätäjiltä. Kansallisten valvontakäytäntöjen selvityksen perusteella voitaisiin tehostaa oikeusjärjestelmiä ja luoda nopeita tuomioistuimien ulkopuolisia menettelyjä. Myös vakuuksien saantia voitaisiin helpottaa ja verokannustimia yhtenäistää.

Toinen käynnistetty merkittävä hanke oli sisäisten mallien erityisarviointi. Monet pankit käyttävät sisäisiä malleja määrittäessään saamisiinsa liittyviä riskejä, ja pääomavaatimukset puolestaan lasketaan riskipainotettujen saamisten pohjalta. Siksi sisäiset mallit ovat erittäin merkittäviä vakavaraisuusnäkökulmasta.

Pankit ovat vuosien saatossa kehittäneet yhä monimutkaisempia malleja pyrkiessään kartoittamaan riskinsä mahdollisimman tarkasti. Kuitenkin mallien monimutkaisuuden kasvaessa kasvaa myös virheiden ja jopa manipulaation mahdollisuus.

Riskiperusteiset mallit antavat pankin hallinnon käyttöön arvokasta tietoa, mutta niiden tuottamien tietojen tulisi myös olla johdonmukaisia ja vertailukelpoisia. Sisäisten mallien erityisarvioinnissa selvitetäänkin, kuinka vakaita ja luotettavia pankkien käyttämät mallit ovat. Tavoitteena on varmistaa, että laskettu riskipainotettujen saamisten määrä perustuu todellisiin riskeihin eikä mallinnuksessa tehtyihin valintoihin.

Tavoitteena ei tietenkään ole kasvattaa riskipainotettujen saamisten määrää kautta linjan, mutta riskipainotettujen saamisten määrä voi kasvaa joissakin pankeissa. Erityisarviointi auttaa parantamaan sisäisten mallien luotettavuutta ja uskottavuutta sekä luomaan euroalueen pankeille yhdenvertaiset toimintaedellytykset. Se myös edistää pankkisektorin vakautta.

Pankkien tulisi olla paitsi vakaita myös kannattavia. Kannattavuus aiheuttaa euroalueen pankeille haasteita, sillä tuotot jäävät monissa pankeissa pääomakustannuksia pienemmiksi. Tämä on huolenaihe niin pankeille, sijoittajille kuin valvojillekin, sillä vakaus ja kannattavuus kulkevat käsi kädessä.

Pankkien kannattavuus ja liiketoimintamallit ovatkin olleet yksi pankkivalvonnan prioriteeteista jo jonkin aikaa. Pankkivalvojat eivät sanele, millaisia liiketoimintamalleja pankkien tulisi käyttää. Pankkien on kuitenkin osoitettava liiketoimintamallinsa kestävyys, ja niiden kannattavuutta seurataan tiiviisti. Euroalueella on myös kannattavia pankkeja. Niille on yhteistä vakaa kulurakenne, josta muut pankit voisivat ottaa mallia.

Kannattavuus ei kuitenkaan riipu vain kuluista, sillä pankeilla on tällä hetkellä monia haasteita: jo aiemmin mainitut järjestämättömät saamiset, poliittinen epävarmuus, vaimea talouskasvu, korkotasosta aiheutuvat hankaluudet, aiempaa vankempi sääntely ja uudet kilpailijat. Maailma muuttuu, ja pankkien tulisi vastata muutokseen mukauttamalla liiketoimintamallejaan kannattavuuden palauttamiseksi.

Pankkien kannattavuutta heikentää joissakin maissa myös pankkisektorin hajanaisuus, josta aiheutuvan palvelujen ylitarjonnan vuoksi kilpailu on kovaa ja voitot pieniä. Tällaisessa tilanteessa on odotettavissa, että osa pankeista joutuu vetäytymään markkinoilta, ja sektorin keskittyminen fuusioiden ja yritysostojen kautta on selvästi tarpeen. Fuusiot ja yritysostot ovat kuitenkin olleet vielä harvassa ja tapahtuneet saman maan sisällä sen sijaan, että niitä olisi toteutettu euroalueen eri maissa toimivien pankkien välillä.

Pankkiunionin tavoitteena onkin luoda pohja yhteiseurooppalaisille pankkimarkkinoille, joilla toteutettaisiin myös rajat ylittäviä fuusioita. Näin pankkien toiminta-alue laajenisi, ja ne voisivat tarjota palveluja suuremmille, koko euroalueen laajuisille markkinoille. Samalla asiakkaiden valinnanvara kasvaisi, sillä heillä olisi valittavanaan suurempi joukko pankkeja, joita kaikkia valvotaan samojen tiukkojen vaatimusten mukaan. Tämä on visiomme tulevaisuudesta.

Kiitos.

Sabine Lautenschläger, valvontaelimen varapuheenjohtaja

Arvoisat kuulijat

Yhteisen pankkivalvonnan tavoitteena on varmistaa pankkien kestokyky. Samalla huolehditaan siitä, että Euroopan pankkisektori on turvallinen ja vakaa ja että ja sen kykyyn luotottaa taloutta voidaan luottaa.

Valvonta edellyttää kuitenkin vahvaa sääntelyperustaa. Kriisin jälkeen sääntelyä on vahvistettu ja uudistettu tarpeen mukaan, ja valvojilla ympäri maailmaa onkin nyt aiempaa paremmat edellytykset tehdä työtään tehokkaasti.

Sääntely hyödyttää myös pankkeja, sillä vain vakavaraiset, hyvin hallinnoidut ja vakaalla pohjalla toimivat pankit voivat tukea taloutta, kasvua ja hyvinvointia pitkällä aikavälillä. Sääntely on siis tarpeen, ja sen tulisi perustua maailmanlaajuisiin standardeihin.

Finanssikriisi on osoittanut, että juuri maailmanlaajuiset sääntelyhankkeet ovat olennaisen tärkeitä vakauden varmistamisessa. Siksi Basel III ‑säännöstön uudistukset tulisi saattaa valmiiksi mahdollisimman pikaisesti.

Moniin ongelmakohtiin onkin jo esitetty ratkaisuja. Viime kädessä Basel III ‑säännöstö voidaan hyväksyä vain yhtenä kokonaisuutena – mutta Baselin pankkivalvontakomiteassa ollaan jo lähellä yhteisymmärrystä. G20-maiden sitoutuminen Basel III ‑säännöstön viimeistelyyn onkin ilahduttavaa.

EU:n tason sääntelyhankkeista yhteinen pankkivalvonta tukee vahvasti Euroopan komission ehdotuksia pankkivalvontaa koskevan sääntelyn muuttamiseksi.

EKP julkaisee ehdotuksista toukokuussa virallisen lausunnon. Ehdotukset sisältävät monia parannuksia.

Ensiksikin ne ovat kansainvälisten linjausten mukaisia, sillä niillä siirrettäisiin EU:n lainsäädäntöön eräitä kansainvälisiä standardeja, kuten omavaraisuusastetta koskevat vaatimukset.

Toiseksi ne ovat pankkiunionin hengen mukaisia, sillä ne antavat useissa EU-maissa toimiville pankkiryhmille mahdollisuuden myöntää ryhmänsisäisiä vapautuksia maksuvalmius- ja pääomavaatimusten soveltamisesta.

Kolmanneksi ehdotukset ovat suhteellisuusperiaatteen mukaisia, sillä niiden myötä pienemmille pankeille aiheutuu sääntelystä pienempi taakka.

Eräät seikat voivat toki vaatia vielä jatkotyöstöä.

Ensinnäkin valvojien on voitava toimia nopeasti ja joustavasti ammattitaitonsa sekä harkintansa pohjalta. Osa ehdotuksista kuitenkin sisältää tiukkoja määräaikoja valvontatoimien toteutukselle. Valvontatoimet on voitava sopeuttaa alati muuttuvan rahoitussektorin kulloiseenkin tilanteeseen, sillä rahoitussektori etsii aina tuottoisimpia sopimuksia ja pyrkii joka tilanteessa hyödyntämään sääntöjä omaksi edukseen – eikä sääntelyn muuttaminen käy yhtä nopeasti kuin sen rajojen koetteleminen.

Lisäksi on edelleen tarpeen yhdenmukaistaa sääntelyä – esimerkiksi sääntöjen sallimien vaihtoehtojen ja harkintavallan käyttöä.

Valvonnan ja sääntelyn lisäksi on syytä tarkastella vielä erästä ajankohtaista aihetta: Ison-Britannian eroa EU:sta. Olemme viime viikkoina molemmat puhuneet aiheesta julkisuudessa ja kertoneet, mikä on oma linjamme asiaan ja miten odotamme pankkien lähestyvän sitä. Tässä joitakin näkökohtia.

EU ja Iso-Britannia eivät ole vielä aloittaneet eroneuvotteluja, mutta sekä pankkien että pankkivalvojien on varauduttava kaikkiin mahdollisiin skenaarioihin. Pankeille merkittävin kysymys on pääsy EU:n sisämarkkinoille.

Monet Ison-Britannian pankit hyödyntävät sijoittautumisoikeutta, joka takaa niille pääsyn sisämarkkinoille niin kauan kuin ne ovat sijoittautuneet johonkin EU:n jäsenmaista. Jos Ison-Britannian ero EU:sta on niin sanotusti kova, pankit voivat menettää sijoittautumisoikeutensa ja joutuvat miettimään muita keinoja voidakseen toimia sisämarkkinoilla.

Ilmeisin tapa olisi hakea pankkitoimilupaa jossain EU-maassa. Euroalueella EKP päättää toimilupien myöntämisestä. Toimilupa myönnetään vain ja ainoastaan vakavaraisille pankeille, joiden hallinto on hyvin järjestetty.

Postilaatikkoyrityksiä ei hyväksytä. Uusilla yhteisöillä on siis oltava paikan päällä riittävä riskienhallinta, tarpeeksi paikallista henkilökuntaa sekä toiminnallinen riippumattomuus. Vaatimusten täyttäminen ei käy käden käänteessä, joten pankeille myönnetään niiden liiketoimintamallin ja riskiprofiilin perusteella pankkikohtaisia siirtymäaikoja, joiden päättyessä vaatimukset on täytettävä kaikilta osin.

Yhteisessä pankkivalvonnassa ollaan tarkkaavaisia sääntely- ja valvontaerojen hyväksikäytön suhteen, eikä vaatimustasoa tulla missään tapauksessa laskemaan. Siksi pankkivalvojat myös seuraavat tarkasti, miten pankkiryhmät rakentavat euroalueen yhteisönsä.

Osa pankeista luultavasti aikoo harjoittaa euroalueella monimuotoista toimintaa ja valitsee sen mukaan monimutkaisen rakenteen.

Monet pankit todennäköisesti aikovat perustaa uusia merkittäviä tai vähemmän merkittäviä luottolaitoksia tai laajentaa jo olemassa olevien laitosten toimintaa. Yhteisessä pankkivalvonnassa EKP valvoo suoraan merkittäviä laitoksia ja kansalliset toimivaltaiset viranomaiset vähemmän merkittäviä laitoksia.

Jotkin pankkiryhmät saattavat myös harkita harjoittavansa osaa pankkiliiketoiminnastaan valvontamekanismiin kuulumattomassa maassa sijaitsevan sivuliikkeen kautta. Tällaiset kolmansissa maissa sijaitsevat sivuliikkeet ovat kyllä pankkivalvonnan piirissä, mutta vain sijaintimaassaan ja sijaintimaan kansallisten vaatimusten mukaan. Vaatimukset myös vaihtelevat suuresti maittain: osa kansallisista valvontaviranomaisista esimerkiksi edellyttää, että näillä sivuliikkeillä on pääomaa ja likviditeettiä omasta takaa, toiset taas eivät.

Kaikki nämä seikat nakertavat euroalueen pankkien yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja avaavat mahdollisuuden maiden välisten sääntely- ja valvontaerojen hyväksikäytölle. Tilannetta saattaa kuitenkin olla mahdollista korjata aiemmin mainitun EU-sääntelyn tarkistamistyön yhteydessä.

Varmaa on, että Ison-Britannian ero EU:sta merkitsee suurta muutosta. Ison-Britannian ja EU:n rahoitussektorit ovat kuitenkin jatkossakin tiukasti kytköksissä toisiinsa.

Yhteisessä pankkivalvonnassa on varauduttu kaikkiin mahdollisiin eroneuvottelujen tuloksiin, ja pankkien tulisi tehdä samoin. Kuten jo todettu, valvojat eivät varmasti tule laskemaan vaatimustasoaan, sillä vakaa pankkisektori Englannin kanaalin molemmin puolin on kaikkien yhteinen etu.

Kiitos.