Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset

”Yhteinen pankkivalvonta on jo vakiintuneella pohjalla, mutta sääntelyssä on yhtenäistämisen varaa”

EKP:n johtokunnan jäsenen ja valvontaelimen varapuheenjohtajan Sabine Lautenschlägerin haastattelu, pankkivalvonnan uutiskirje, 13.2.2019

Sabine Lautenschlägerin viisivuotinen toimikausi EKP:n valvontaelimen varapuheenjohtajana päättyy tässä kuussa. Hän kertoo nyt yhteisen pankkivalvonnan perustamisen aikaisista yllättävistä tilanteista sekä niistä haasteista, joita muun muassa brexit ja hallinnon parantaminen parhaillaan asettavat. Hän myös kaipaa lisää yhtenäisyyttä valvontasääntöjen soveltamiseen.

Olit ensimmäinen EKP:n valvontaelimen varapuheenjohtaja ja osallistuit siis jo yhteisen pankkivalvonnan luomiseen viisi vuotta sitten. Menikö kaikki odotusten mukaisesti?

Kaiken sujuminen odotusten mukaisesti olisi kai ollut kaikkein suurin yllätys! Yleisesti ottaen asiat menivät kuitenkin suunnitelmien mukaan. Yhteinen pankkivalvonta luotiin viisi vuotta sitten aivan tyhjästä, ja nyt se on jo vakaalla pohjalla. Kaikkia euroalueen pankkeja valvotaan tällä hetkellä samoin tiukoin kriteerein.

Matkan varrella sattui toki yllätyksiäkin, joista jotkin olivat todella mieluisia. Yksi niistä oli uuden luomisen tuoma innostuksen henki. Eikä innostus ole hävinnyt mihinkään, vaikka olemme jo vakiintunut organisaatio. Suurin innovaatio eli yhteinen pankkivalvonta synnyttää päivittäin monia pienempiä innovaatioita – uudenlaisia prosesseja, työkaluja ja yhteistyötapoja. Niin uudet pankkivalvojat kuin kokeneet asiantuntijatkin oppivat jatkuvasti uutta ja saavat päivittäin vastaansa uusia haasteita – myös minä. Työympäristö on tulvillaan virikkeitä, mikä on yksi syy siihen, että työ tuntuu päivästä toiseen tärkeältä.

Kaikki yllätykset eivät olleet niin miellyttäviä. En esimerkiksi osannut kuvitellakaan, miten monella eri tavalla pankkeja valvottiin! Maiden välillä oli valtavia eroja, joiden juuret olivat usein syvällä kansallisissa käytännöissä. Yhtenäisen toimintatavan kehittäminen on siis paljon työläämpää ja vaatii enemmän aikaa kuin mitä luulin. Olemme kaikki joutuneet muuttamaan käsityksiämme, suhtautumaan asioihin avoimemmin, kuuntelemaan toisiamme ja kyseenalaistamaan sitkeitä uskomuksiamme. Se ei ole helppoa, ja meidän on joka päivä muistettava pitää mieli avoimena.

Myös brexit tuli varmaankin yllätyksenä. Miten EKP valmistautuu tähän monimutkaiseen tilanteeseen, joka tuo ehkä yli 20 uutta suurpankkia sen valvontaan?

Brexit oli todellakin aikamoinen yllätys. Pankkivalvojien on kuitenkin aina valmistauduttava pahimpaan – tässä tapauksessa Ison-Britannian sopimuksettomaan eroon EU:sta. Valvottavien pankkien lukumäärän kasvuun on siis valmistauduttu hyvin. Viisi vuotta sitten valvonnan piiriin tuli kerralla 120 suurpankkia, joten ei tämä uusin haaste aivan niin pelottavalta vaikuta. Tuolloin oli myös paljon vähemmän valvontahenkilöstöä ja niukemmin kokemusta EU:n yhteisestä pankkivalvonnasta. Nyt pankkivalvonnan piiriin kyetään hyvin ottamaan kourallinen uusia pankkeja, jos tarve niin vaatii.

Brexitin mahdollisia vaikutuksia ei pidä kuitenkaan aliarvioida. Toteutuessaan brexitillä on valtava vaikutus EU:n pankkimarkkinoihin, ja niin pankkien kuin valvojienkin on varauduttava siihen. Olemme kahden viime vuoden aikana tuoneet selkeästi esiin, mitä valvontaodotuksia euroalueelle siirtyviin pankkeihin kohdistuu. Pankkeja on myös patistettu valmistautumaan poliittisten neuvottelujen kaikkiin mahdollisiin lopputuloksiin. Niiden pitäisi siis olla valmistautuneita sekä tietoisia siitä, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei liiketoiminnan järjestämisessä euroalueella. Pankkivalvonnassa kyllä ollaan valmiina brexitiin – niin pitkälle kuin se on mahdollista.

Onko brexit pankeille rasite vai mahdollisuus?

Brexit tulee vaatimaan paljon työtä kaikilta, myös pankkivalvojilta. Jos brittiläinen pankki haluaa harjoittaa toimintaansa Euroopan unionissa, sen on ehkä perustettava unioniin tytäryhtiö tai sivuliike ja siirrettävä sinne osa henkilöstöstään tai palkattava uutta henkilöstöä. Sama pätee EU:n pankkien liiketoimintaan Isossa-Britanniassa. Tässä mielessä brexit on todellakin rasite, mutta fiksuimmat pankit pystyvät tarttumaan myös brexitin tarjoamiin tilaisuuksiin. Ne voivat esimerkiksi uudistaa rakenteitaan siten, että ne ovat lähempänä asiakkaitaan. Ne voivat myös todeta, ettei kaikkia munia kannata laittaa samaan koriin: vain yhden keskusvastapuolen kanssa toimiminen voi nimittäin olla tehokasta, mutta siinä on myös omat riskinsä ja vaaransa.

Brexit voi myös tarjota tilaisuuden syventää EU:n pankkimarkkinoiden yhdentymistä. Nyt kun useat pankit ja muut rahoituslaitokset ovat siirtämässä toimintaansa unioniin, on löydettävä keinot varmistaa, että niitä kaikkia säännellään ja valvotaan samalla lailla. Yhden maan ero EU:sta voi siis tosiasiassa tuoda unioniin jäävät maat tiiviimmin yhteen.

Toinen tärkeä asia toimikaudellasi oli sääntelyuudistus. Onko Basel III -uudistusten tavoitteet saavutettu? Mitä on vielä tekemättä?

Basel III -uudistusten valmistuminen on epäilyksettä suuri edistysaskel, ja lopullinen uudistuspaketti auttaa tekemään pankeista turvallisempia ja vakavaraisempia. Uudistusten lähtökohtana on riskiperusteisuus, ja lisäksi ne sisältävät joitakin uusia varotoimia. Niillä rajoitetaan eräiden sisäisen mallin menetelmien käyttöä, ja sisäisten mallien parametreihin ja laskentatuloksiin aletaan soveltaa alarajoja. Näin vähennetään riskipainotettujen saamisten liiallista vaihtelevuutta ja pankkien mahdollisuutta pienentää pääomavaatimuksia sisäisten mallien avulla. Lisäksi lopulliseen Basel III -säännöstön välineistöön kuuluu vähimmäisomavaraisuusaste, joka toimii myös suojana mallinnusriskiä vastaan, sekä likviditeettipuskureita, joilla varmistetaan pankkien toimintakyvyn säilyminen pidempään niiden rahoituksen ehtyessä.

Kaikki nämä ovat suuria saavutuksia – etenkin koska asioista on saatu sovittua maailmanlaajuisesti. Joitakin asioita on kuitenkin vielä ratkaisematta: esimerkiksi valtioriski, suuret asiakasriskit ja keskittymäriskit ovat vielä vailla riittävää ratkaisua. On myös hyvä muistaa, että lopullinenkin Basel III ‑säännöstö on vain joukko standardeja, jotka on vielä otettava osaksi eri maiden lainsäädäntöä, ennen kuin ne voidaan panna täytäntöön. Tärkeintä onkin, että Basel III -säännöstö pannaan tinkimättä täytäntöön kaikkialla maailmassa.

EU pääsi joulukuun alussa sopimukseen laajasta Basel III -säädöspaketista, jolla vahvistetaan EU:n pankkien kestokykyä. Oletko tyytyväinen tulokseen?

Olen hyvilläni sopimuksesta ja toivon, että säädöspaketti voidaan hyväksyä ennen EU-vaaleja. Kun Basel-standardit saadaan paketin myötä osaksi EU:n lainsäädäntöä, myös pankkisektorista tulee turvallisempi. Se on jo suuri saavutus.

Huolenaiheitakin kuitenkin vielä on. Säädöspaketissa nimittäin poiketaan osittain siitä, mitä Basel III ‑sääntöjen yhteydessä on sovittu muun muassa vähimmäisomavaraisuusasteesta, kaupankäyntivarastoa koskevien pääomavaatimusten perusteellisesta tarkistuksesta ja pysyvän varainhankinnan vaatimuksesta. Markkinariskejä, maksuvalmiutta ja riskipainottamattomiin saamisiin perustuvia pääomavaatimuksia koskevat lopulliset säännöt jäävät siten lievemmiksi kuin olisimme halunneet, ja myös pankkien toimintaedellytyksiin jää siltä osin eroja maailmanlaajuisesti. Säädöspaketilla olisi myös voitu tukea voimakkaammin yhteiseurooppalaisten pankkimarkkinoiden ajatusta. Tärkeä tämänsuuntainen viesti olisivat olleet useissa maissa toimiville pankkiryhmille myönnettävät vapautukset tiettyjen maksuvalmius- ja pääomavaatimusten soveltamisesta.

Lisäksi eräät säädöspaketin osat rajoittavat valvojien liikkumavaraa. Jos paketti tulee voimaan nykymuodossaan, valvojien on paljon hankalampaa varmistaa, että pankit täyttävät pilarin 2 pääomavaatimuksensa kokonaan ydinpääomalla eivätkä turvaudu heikkolaatuisempaan pääomaan. Kun tiedetään, miten tärkeää pääoma on tappiopuskurina, tämä on askel väärään suuntaan.

Mitä riskejä aiheuttaa pankkien mahdollisuus kerryttää pilarin 2 pääomapuskureita heikkolaatuisemmalla pääomalla?

Se on aidosti huolestuttavaa, sillä se ei ainoastaan rapauta pääomavaatimuksia vaan aiheuttaa myös perustavanlaatuisempia ongelmia. Pankit nimittäin saavat kannustimen ensisijaisen lisäpääoman instrumenttien kehittelyyn, mikä ei ole lainkaan minun mieleeni pankkivalvojana. Lisäksi suurilla pankeilla on pääsy ensisijaisen lisäpääoman instrumenttien markkinoille ja siten mahdollisuus täyttää pilarin 2 pääomavaatimuksensa edullisemmin heikkolaatuisemmalla pääomalla, kun taas pienillä pankeilla ei tällaista mahdollisuutta useinkaan ole. Tasapuoliset toimintaedellytykset eivät silloin toteudu.

Kuinka tasapuoliset pankkien toimintaedellytykset sitten ovat EU:ssa ja maailmanlaajuisesti?

Olisi hienoa, jos pankeilla olisi maailmanlaajuisesti tasapuoliset edellytykset kilpailuun. Basel III ‑säännöstö tarjoaa tähän vankan perustan, mutta koetinkivenä toimii sen täytäntöönpano lainsäädännössä. Pankkien toimintaedellytyksissä onkin edelleen eroja jopa EU:n sisällä, eikä EU:n yhteistä sääntökirjaa siis noudateta niin yhtenäisesti kuin voisi olettaa.

Eri maissa sovelletaan yhä toisistaan poikkeavia sääntöjä, mikä johtaa ainakin kolmenlaisiin ongelmiin. Sääntelyerot ovat ensinnäkin yhteisen pankkivalvonnan perusajatuksen vastaisia: pankkien valvonta EU:n tasolla olisi tehokkaampaa ja tuloksellisempaa, jos säännöt olisivat yhdenmukaisempia. Lisäksi sääntelyerot avaavat myös mahdollisuuksia niiden hyväksikäyttöön. Se paitsi lisää kriisien riskiä myös vaikeuttaa jo puhjenneiden kriisien hallintaa. Sääntelyerot estävät myös aidosti yhteiseurooppalaisen pankkisektorin muodostumisen. Sääntöjen yhdenmukaistamisessa ja toimintaedellytysten tasapuolistamisessa on siis yhä paljon parantamisen varaa.

EKP on kiinnittänyt runsaasti huomiota paitsi pankkien liiketoimintamalleihin ja järjestämättömiin saamisiin myös pankkien hallintoon, toimintakulttuuriin ja eettisiin sääntöihin. Miksi nämä aiheet ovat niin tärkeitä?

Pankkeja johtavat ihmiset, ja he tekevät toisinaan virheitä. Johtajat ovat päätöksiä tehdessään usein puolueellisia, eivätkä he aina toimi eettisesti. Pankeissa on pohdittava tätä ongelmaa, jotta huonosta päätöksenteosta ja epäeettisistä toimintatavoista päästäisiin eroon.

Keskiössä on pankin oma toimintakulttuuri, joka määrää, miten johtajat ja henkilöstö toimivat. Onko hallituksessa johtajia, joilla on erityyppistä osaamista ja kokemusta? Harkitaanko päätöksiä tarkkaan? Otetaanko eriävät mielipiteet huomioon? Onko raportointisuhteet määritelty vastuualueiden mukaisesti, vai onko raportoinnissa puutteita tai päällekkäisyyttä? Onko pankissa vahva sisäinen valvonta, ja otetaanko siitä saadut tiedot huomioon päivittäisessä päätöksenteossa? Ajattelevatko johtajat strategisesti vai tavoittelevatko he vain lyhyen aikavälin voittoja? Kaikki nämä ovat yksinkertaisia mutta tärkeitä kysymyksiä, joiden ratkaisu vaikuttaa paitsi kunkin pankin kohtaloon myös koko pankkisektorin maineeseen.

Toimintakulttuurin luominen on ennen kaikkea pankin omalla vastuulla. Tämä on tärkeä näkökohta, joka ei aiemmin saanut ansaitsemaansa huomiota. Pankkivalvojina voimme ja meidän tulisikin arvioida pankkien käytössä olevat päätöksenteon valvontajärjestelyt. Meidän tulisi arvioida pankkien hallintoa ja pyrkiä vaikuttamaan siihen.

Millä muilla tavoin EU:n pankkien tulisi valmistautua talouden seuraavaan laskusuhdanteeseen?

Niiden on ensinnäkin hyväksyttävä, että seuraava laskusuhdanne tulee aikanaan. Pankkien ei siis pitäisi ottaa enemmän riskejä kuin ne kykenevät laskusuhdanteessa kantamaan. Vaikka voittojen tekeminen onkin nykyisin vaikeaa, pankkien ei pitäisi sortua liialliseen riskinottoon, vaan niiden tulisi toimia varovaisesti ja pitää luotonmyöntökriteerinsä tiukkoina varsinkin myöntäessään vipulainoja ja kiinteistöluottoja.

Pankkien tulisikin siistiä esimerkiksi järjestämättömät saamiset pois taseestaan, tarkistaa liiketoimintamallinsa ja parantaa liiketoiminnan ohjausvalmiuksiaan. Tekemissämme selvityksissä erottuu ryhmä pankkeja, jotka menestyvät jatkuvasti muita paremmin. Nämä pankit eivät tule samasta maasta eivätkä noudata samoja liiketoimintamalleja, mutta yksi seikka niille on yhteistä: strateginen ohjaus. Ne siis osaavat paitsi suunnitella myös toteuttaa suunnitelmansa. Näiden pankkien johdolla on selkeä näkemys ja varma ote niin koko pankista kuin kunkin tuotteen ja toiminnan kustannuksista, riskeistä ja hinnasta. Pankeissa tulisi siis lisätä strategista ohjausta.

Mitä toivoisit yhteiselle pankkivalvonnalle?

Toivon tietenkin kaikkea hyvää. Vakavasti sanottuna minulla on pitkä toivelista. Toivon ensinnäkin, että kansalaisten, pankkien ja markkinoiden luottamus yhteiseen pankkivalvontaan säilyy. Valvonta on siis hoidettava hyvin vastedeskin. Se taas edellyttää, että säännöksiä yhtenäistetään, kuten jo aluksi totesin. Tasapuolinen valvonta ei EU:ssa toteudu niin kauan, kuin säännöt ovat edelleen kansallisia. Valvonnassa on myös säilytettävä harkinnanvara: valvojien täytyy pystyä käyttämään harkintaansa ja toimimaan sen pohjalta. Vain siten he pystyvät ottamaan huomioon odottamattomat ja pankkikohtaiset olosuhteet.

Suurin toiveeni kuitenkin on, että valvontahenkilöstö jatkaa työtään koko EU:n hyväksi yhtä sitoutuneesti ja innokkaasti kuin tällä hetkellä. Yhteinen pankkivalvonta osoittaa selvästi, että EU on toimintakykyinen ja parantaa elämänlaatuamme.

YHTEYSTIEDOT

Euroopan keskuspankki

Viestinnän pääosasto

Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.

Yhteystiedot medialle
Ilmoita väärinkäytöksestä