Miten valvontaviranomaiset vastaavat rahanpesun estämisen nykyhaasteisiin?

EKP:n valvontaneuvoston jäsenen Anneli Tuomisen puheenvuoro rahanpesun estämistä koskevan asetuksen voimaantuloa ennakoivassa tilaisuudessa

Helsinki, 5. marraskuuta 2026

Kiitän tilaisuuden järjestäjiä saamastani kutsusta. On ilo olla puhumassa täällä.^[1] Käyn tänään läpi, miten valvojat vastaavat rahanpesun estämisen nykyhaasteisiin.

Tarkastelen aluksi haasteen suuruutta ja kerron, miksi aihe kiinnostaa myös pankkivalvojia. Pestyn rahan osuus on vuosittain noin 2–5 % maailman bruttokansantuotteesta.^[2] Suuruusluokkaa voidaan havainnollistaa siten, että vaihteluvälin alapää (noin 2 400 miljardia Yhdysvaltain dollaria) vastaa suunnilleen Kanadan talouden vuotuista kokonaistuotantoa ja yläpää (noin 5 900 miljardia dollaria) on suurempi kuin Saksan kokonaistuotanto. Puhumme valtavista rahasummista, jotka kulkevat läpi maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän. Viranomaisilla on huomattavan suuria vaikeuksia saada tämä massiivinen rahatulva padottua. Tuoreiden arvioiden mukaan yksin EU:ssa lainvalvontaviranomaiset saavat takavarikoitua alle 2 % järjestäytyneen rikollisuuden verkostojen kautta saadusta rikoshyödystä.^[3]

Tilanne on ongelmallinen ainakin kahdesta syystä. Ensimmäinen niistä on niin sanottu inhimillinen ulottuvuus. Rahanpesun esirikoksina voi olla veropetoksia, korruptiota, huume- tai ihmiskauppaa tai muita pimeitä toimia, jotka ovat itsessään laittomia ja vaikuttavat usein haitallisesti yhteiskuntaan. Rahanpesu voi lisäksi tuoda mukanaan mittavia kustannuksia valtiontaloudelle ja lisätä myös julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon menoja. Yleisen edun näkökulmasta rahanpesun estäminen on yhteiskunnille erittäin tärkeää. Yhtenä keinona voidaan esimerkiksi suunnata seurantaa sellaisiin finanssiyhteisöihin, joita voidaan käyttää rikoshyödyn pesemiseen.

Toinen syy liittyy rahoitusjärjestelmän vakauteen. Pankkivalvonnalle on tärkeää torjua rahanpesuun liittyviä riskejä, sillä ne voivat johtaa oikeudellisten riskien, luottoriskien ja likviditeettiriskien^[4] toteutumiseen, vaarantaa pankin liiketoiminnan jatkuvuuden, aiheuttaa mainehaittaa – ja jopa uhata pankin olemassaoloa. Pankin heikko hallinto ja ohjaus sekä leväperäinen sisäinen valvonta voivat niin ikään vaikuttaa rahanpesusääntelyn puutteelliseen noudattamiseen. Koska myös rahoitusvakautta pidetään yleisenä etuna, on hyvin perusteltua, että pankkivalvojat ovat mukana rahanpesun estämisessä.

Rahanpesuriskien on jo pitkään katsottu olevan yhteydessä pankkien vakauteen liittyviin riskeihin, ja digitaalinen aikakausi on nostanut tämän yhteyden uusiin ulottuvuuksiin. Rahoituspalvelujen globaalistuminen ja nopeasti kehittyvät tekniset innovaatiot niin pankkisektorilla kuin sen ulkopuolisella rahoitussektorilla ovat moninkertaistaneet haavoittuvuustekijät, jotka saattavat heikentää pankkien vakautta ja vaikeuttaa rahanpesun estämistä – ja siten valvontaviranomaisten työtä. Tarkastelen seuraavaksi valvontarakenteen ja sääntelyn muutoksia, joilla on pyritty vastaamaan tähän kehitykseen. Sen jälkeen esittelen rahanpesuviranomaisten ja pankkivalvojien yhteistyömahdollisuuksia ja yhteisiä haasteita. Lopuksi käyn läpi, mitä seurauksia tekniikan kehityksestä on päättäjille ja pankeille.

Rahanpesun estämisen valvontaa on keskitetty

Tarkastelen ensin valvontarakenteen ja sääntelyn muutoksia. Tämän tilaisuuden aiheena on EU:n tuore asetus, joka koskee rahoitusjärjestelmän käytön estämistä rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen^[5] ja josta tulee täysin velvoittava heinäkuussa 2027. Olette varmaan kaikki tietoisia siitä, että EU:n tasolle on perustettu rahanpesun ja terrorismin rahoituksen estämistä valvova viranomainen (AMLA), jonka tehtävänä on varmistaa, että uusia säännöksiä sovelletaan jäsenvaltioissa yhtenäisesti. On kuitenkin hyvä tarkastella lyhyesti asetukseen johtanutta kehitystä.

AMLA aloitti toimintansa heinäkuussa 2025. Kehitys, joka johti rahanpesun estämisen valvonnan keskittämiseen EU:ssa, muistutti monilta osin kehitystä, joka johti euroalueen pankkien valvonnan keskittämiseen noin vuosikymmen aiemmin: yhteinen valvontamekanismi eli SSM aloitti toimintansa marraskuussa 2014. Päätös antaa EKP:lle pankkivalvontatehtäviä tehtiin euroalueen valtionvelka- ja pankkikriisin vuoksi ja koska katsottiin, ettei hajanainen kansallinen pankkivalvonta onnistunut estämään järjestelmätason riskejä eikä pankkien ja valtioiden välistä kohtalonyhteyttä. Keskitetyn valvontamekanismin perustamisen tarkoituksena oli siis yhtenäistää vaatimuksia ja palauttaa luottamus pankkijärjestelmään. Samaan tapaan AMLA perustettiin sen jälkeen, kun useissa EU-maissa oli ilmennyt vakavia rahanpesutapauksia^[6], jotka paljastivat heikkouksia sekä kansallisessa valvonnassa että valvonnan koordinoinnissa, koska lainsäädäntö vaihteli maittain ja rahanpesu ylitti valtioiden rajat.^[7] Tapaukset osoittivat, että rahanpesuriskit ovat monikansallisia, eikä niitä voida torjua tehokkaasti yksin kansallisten viranomaisten toimilla.

SSM ja AMLA ovat molemmat ylikansallisia organisaatioita, jotka perustettiin, koska pelkät kansalliset valvontajärjestelyt osoittautuivat kriiseissä riittämättömiksi. Näiden EU:n laajuisten organisaatioiden luomista perusteltiin sillä, että valtiorajat ylittäviä riskejä kyetään torjumaan paremmin keskitetyillä ja koordinoiduilla järjestelyillä. Siirtymistä ylikansalliseen valvontaan tuettiin molemmissa tapauksissa myös tehostamalla lainsäädäntöä. EU:n direktiiveistä (jotka vaativat täytäntöönpanon jäsenvaltioissa ja mahdollistavat kansalliset poikkeamat) siirryttiin EU:n asetuksiin (joita sovelletaan suoraan ja yhdenmukaisesti kaikissa jäsenvaltioissa). Näin tehtiin etenkin AMLAn tapauksessa. Direktiivien kansallisten täytäntöönpanotoimien kirjo yhtenäistettiin uuteen asetukseen, jota on määrä alkaa soveltaa heinäkuussa 2027. Rahanpesuasetukseen sisältyvät lähes kaikki ilmoitusvelvollisiin luonnollisiin henkilöihin ja oikeushenkilöihin sovellettavat olennaiset säännökset, kun taas uuteen (kuudenteen) rahanpesudirektiiviin sisältyy lähinnä jäsenvaltioita koskevia vaatimuksia esimerkiksi rahanpesuviranomaisten toiminnasta. Rahanpesun estämisen valvontamalli on yhdenmukaisempi kuin yhteisessä pankkivalvonnassa noudatettu hybridimalli, jossa sekä asetukset että direktiivit sisältävät valvottavia yhteisöjä koskevia olennaisia vaatimuksia. Toisena erona pankkivalvontaan on se, että AMLA paitsi valvoo lainsäännön noudattamista valvottavissa yhteisöissä myös laatii rahanpesun estämistä koskevia sääntelystandardeja.

EKP:n rooli rahanpesun estämisessä

Meillä on siis ylikansalliset valvojat, jotka toimivat sekä pankkien vakauteen että rahanpesuun liittyvien riskien vartijoina. Kuten tiedätte, AMLAn tehtäviin kuuluu 1) noin 40 suuririskisen konsernin tai yhteisön suora valvonta rahanpesun ja terrorismin rahoituksen estämiseksi (tammikuusta 2028 alkaen) sekä muun rahoitusjärjestelmän välillinen valvonta, 2) koordinointi ja tuki EU:n jäsenvaltioiden rahanpesun selvittelykeskuksille, jotka vastaanottavat ja tutkivat epäilyttäviä liiketoimia koskevia tietoja, ja 3) Euroopan pankkiviranomaiselta siirretty sääntelytehtävä, joka liittyy rahanpesun estämistä koskevan yhtenäisen sääntökirjan laadintaan. Sääntelyvaltuuksiensa ohella AMLA muun muassa kokoaa saman katon alle valvonnan ja rahanpesun selvittelykeskusten toiminnan koordinoinnin^[8], ja sen toiminta kattaa sekä finanssisektorin valvonnan että finanssisektorin ulkopuolisten alojen yleisen valvonnan.

EKP ei valvo pankkivalvontatehtäviensä yhteydessä rahanpesun estämisvaatimusten noudattamista pankeissa. EU:n lainsäädäntö tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden ottaa rahanpesun estämistä koskevat valvontahavainnot huomioon pankkivalvonnan päätöksenteossa, ja pankkivalvojat voivat arvioida tällaisten riskien mahdollisia vaikutuksia pankkeihin.^[9] Rahanpesusääntelyn noudattaminen kuuluu esimerkiksi kriteereihin, joiden täyttymistä EKP arvioi, kun se tekee päätöksen uuden pankkitoimiluvan myöntämisestä tai käsittelee yksityishenkilön tai oikeushenkilön hakemusta hankkia pankista suuri omistusosuus, joka antaisi merkittävää vaikutusvaltaa pankin johtamiseen (huomattavien omistusosuuksien arvioinnit). Rahanpesusääntelyn noudattamista voidaan tarkastella myös, kun EKP arvioi pankin hallintoelimiin kaavailtujen uusien jäsenten ja pankin keskeisistä toiminnoista vastaavien henkilöiden soveltuvuutta tehtäviinsä (sopivuus- ja luotettavuusarvioinnit). Pankkivalvojat voivat tällöin hyödyntää rahanpesuviranomaisilta saamiaan tietoja arvioidessaan, voiko hakijapankin liiketoimintamallista, sen kaavailemista riskienhallinta- ja valvontajärjestelmistä tai sen nykyisistä tai mahdollisista tulevista osakkaista aiheutua riskejä rahanpesusääntelyn noudattamisen kannalta. Myös EKP:n päätös perua pankin toimilupa voi johtua siitä, ettei pankki ole onnistunut estämään rahanpesua. EKP voi lisäksi pyytää rahanpesuviranomaisilta lausuntoa arvioidessaan pankin ylinten hallintoelinten jäsenten tai keskeisistä toiminnoista vastaavien henkilöiden soveltuvuutta tehtäviinsä. Rahanpesuviranomaisten havainnoilla saattaa olla merkitystä myös EKP:n valvontatyössä, kuten pankkien vuotuisissa kuntotarkastuksissa (eli vakavaraisuuden kokonaisarvioinnissa, SREP), jos pankkivalvojilla on syytä katsoa, että rahanpesuriskeillä voi olla yhteys pankin liiketoimintamalliin, luotonantoon, hallintoon ja ohjaukseen tai sisäisen riskienhallinnan käytäntöihin.

EKP:n pankkivalvojat käyttävät rahanpesuviranomaisilta saamiaan tietoja lähinnä pankkien riskien arvioinneissa. Samalla tavoin rahanpesuviranomaiset voivat hyödyntää pankkivalvojien kokoamia tietoja valvomiensa yhteisöjen arvioinnissa. Eri toimijoiden välisen yhteistyön toimivuus on siis ensiarvoisen tärkeää järjestelmän mahdollisten katvealueiden ja hajanaisen valvonnan välttämiseksi. Viimeksi mainittu näkökohta on tärkeä senkin kannalta, että rahanpesuviranomaiset ja pankkivalvojat voivat käyttää vastuulleen kuuluviin yhteisöihin samanlaisia toimivaltuuksia ja toimenpiteitä (muun muassa asettamalla rajoituksia niiden liiketoiminnalle, vaatimalla hallinto- ja ohjausjärjestelmiin muutoksia tai määräämällä rahallisia tai muita seuraamuksia). EKP ja AMLA laativatkin vuoden 2025 puolivälissä pöytäkirjan, jolla parannetaan yhteistyön ja tietojenvaihdon koordinointia.^[10] Pöytäkirjaan sisältyy myös vastavuoroista edustusta koskevia määräyksiä. Minulla itselläni on ollut ilo osallistua AMLAn hallintoneuvoston kokouksiin EKP:n pankkivalvontaa edustavana tarkkailijana. EKP:n pankkivalvonta on puolestaan perustanut horisontaalisen toiminnon, joka koordinoi rahanpesun estämiseen liittyviä kysymyksiä, helpottaa tietojenvaihtoa, tarjoaa asiantuntemusta pankkivalvontaan liittyvissä asioissa ja varmistaa, että rahanpesun estämiseen liittyviä seikkoja tarkastellaan yhtenäisesti koko yhteisen pankkivalvonnan piirissä.

Teknologiavetoiseen rahoitusjärjestelmään sisältyvät haasteet

Vaikka rahanpesuriskien valvontarakenteita ja valvonnan sääntelyä on viime vuosina vahvistettu merkittävästi, viranomaisten tehtävä ei ole muuttunut sen helpommaksi. Pankkivalvojilla ja rahanpesuviranomaisilla on kaksi yhteistä haastetta, jotka liittyvät finanssisektorilla nopeasti etenevään digitalisaatioon ja innovointiin.

Ensimmäinen haaste koskee valvottaviin yhteisöihin kohdistuvien riskien luonnetta. Digitalisaation nopea kehitys on levinnyt lähes kaikille talous- ja yhteiskuntaelämän osa-alueille. Sitä mukaa, kun pankit ja muut finanssilaitokset ovat digitalisoineet toimintaansa yhä enemmän, myös niiden mahdolliset haavoittuvuuskanavat ovat moninkertaistuneet. Niillä on nyt suurempi ”hyökkäyspinta”^[11] eli enemmän sisäänpääsyreittejä ja asiakkaille suunnattuja digitaalisia käyttöliittymiä, joita vihamieliset toimijat voivat hyödyntää. Moninkertaistumisen taustalla on myös finanssilaitosten kasvava riippuvuus kolmansista osapuolista, jotka tarjoavat laajan joukon palveluja pilvitoiminnoista ja kriittisistä infrastruktuuritoiminnoista maksuratkaisuihin. Yhä kytkeytyneemmässä ja monimutkaisemmassa rahoitusjärjestelmässä nämä haasteet ovat pahentuneet entisestään: tekoäly ja siihen liittyvät teknologiat ovat viime aikoina onnistuneet löytämään haavoittuvuuskanavista aukkoja huomattavasti aiempaa tehokkaammin.

Siksi pankkivalvojat ovatkin huolissaan riskeistä, joita pankkien operatiiviseen häiriönsietokykyyn kohdistuu digitaalisena aikana. Niitä ovat esimerkiksi kyberhyökkäykset, jotka ovat viime vuosina tehostuneet ja lisääntyneet geopoliittisten riskien kasvun myötä.^[12] Hybridiuhkien leimaamassa ympäristössä operatiiviseen häiriönsietokykyyn kohdistuvista riskeistä on tullut yksi EKP:n tärkeimmistä valvontaprioriteeteistä.^[13] Rahanpesuriskit on perinteisesti luokiteltu talousrikollisuuden torjunnan piiriin, mutta prosessien digitalisointi kuluttaja- ja yritysasiakassuhteiden perustamisessa^[14] on tuonut nämä riskit myös tieto- ja viestintätekniikan (TVT) sekä kyberturvallisuuden riskien piiriin. Pankkien vakautta horjuttavat riskit ja rahanpesuriskit ovat siis yhä tiiviimmin yhteydessä toisiinsa. Pankkien ja muiden finanssilaitosten on nyt suojauduttava muun muassa automatisoiduilta huijauksilta, synteettisiltä identiteeteiltä ja tekoälyllä luoduilta syväväärennöksiltä^[15], jotka ovat tehneet petoksista, identiteettivarkauksista, väärennyksistä ja muista rahanpesuun liittyvistä rikoksista entistä haitallisempia. Lisäksi niiden on pysyttävä ajan tasalla finanssialan innovaatioista, joita ovat muun muassa kryptovarat, sähköinen raha ja reaaliaikaisten maksujen kasvu. Innovaatiot lisäävät tarkastusprosessien nopeutta, anonymiteettiä ja monimutkaisuutta. Kryptovarat ovat tässä yhteydessä erityinen haaste, minkä vuoksi EU onkin äskettäin antanut uuden varainsiirtoasetuksen^[16] parantaakseen kryptovarojen siirtojen jäljitettävyyttä.^[17]

Operatiivisen häiriönsietokyvyn puutteet yhä nopeammin digitalisoituvassa maailmassa helpottavat vihamielisten toimijoiden murtautumista automatisoituihin rahanpesun torjuntajärjestelmiin. Ne voivat myös viitata laajempiin ongelmiin riskien seuranta- ja hallintajärjestelmissä. Siksi pankkivalvojat ja rahanpesuviranomaiset haluavat puuttua tällaisiin haavoittuvuuksiin omien toimivaltuuksiensa puitteissa. Toteutuessaan nämä riskit voisivat myös johtaa maine- tai disinformaatioriskeihin, jotka saattavat vaarantaa pankin tai finanssilaitoksen olemassaolon – mikä puolestaan edellyttäisi molempien valvontaviranomaisten huomiota.

Toinen yhteinen haaste liittyy pankkivalvojien ja rahanpesuviranomaisten omiin operatiivisiin valmiuksiin tässä muuttuneessa toimintaympäristössä, jossa teknologia on vaikeuttanut riskien seurantaa ja arviointia. Kolmansien osapuolten tarjoamien rahoituspalvelujen lisääntynyt käyttö tarkoittaa, että pankkivalvojien on arvioitava paitsi pankkien operatiivista häiriönsietokykyä vihamielisten toimijoiden kyberhyökkäyksiä vastaan myös mahdollisia itse aiheutettuja häiriötilanteita, joita syntyy pankkien yrittäessä korjata tai päivittää järjestelmiään (ns. IT-muutokseen liittyvä riski^[18]). Pankkivalvojat ovat erityisen huolissaan pankkien sisäisen valvonnan riittävyydestä tilanteessa, jossa ulkoistettujen rahoituspalvelujen tarjonnasta vastaa usein vain muutama suuri teknologiayritys. Kuten ehkä tiedättekin, EKP on viime vuosina kiinnittänyt tähän aihealueeseen runsaasti huomiota pankkivalvonnassaan muun muassa asettamalla pankeille valvontaodotuksia niiden pilvipalveluntarjoajien kanssa tekemistä ulkoistamisjärjestelyistä^[19] ja pyytämällä pankkeja laatimaan toimintasuunnitelmia tekoälypohjaisten kyberturvallisuusuhkien torjumiseksi.^[20] Esimerkiksi digitaalinen pankkitoiminta, valtiorajat ylittävä monimutkainen maksuliikenne ja fintech-ratkaisut tarkoittavat, että rahanpesuviranomaisten on nyt käsiteltävä hyvin suuria transaktiotietoaineistoja piilevien yhteyksien havaitsemiseksi ja analysoimiseksi.^[21] Se vaatii etenkin edistyneiden laskentamenetelmien käyttöä, jotta analyysin tuloksiin voidaan reagoida nopeasti.

Pankkivalvojat ja rahanpesuviranomaiset kohtaavat nyt valvomissaan yhteisöissä teknologisesti vaikeaselkoisempia, monimutkaisempia, datasidonnaisia ja nopeasti kehittyviä riskiprofiileja, mikä edellyttää niiltä nopeampaa toimintaa kuin koskaan aiemmin. Viranomaisten yhteinen haaste on pysyä nopean kehityksen tasalla ja tarvittaessa mukauttaa operatiivisia valmiuksiaan, jotta ne voivat jatkaa lisäarvoa tuottavaa keskustelua valvottavien yhteisöjen kanssa.

Seuraukset pankeille ja päättäjille

Keskeinen viestini on tänään ollut, että uusi teknologia asettaa haasteita pankkivalvojille ja rahanpesuviranomaisille, koska digitalisaatio moninkertaistaa valvontaan liittyviä riskejä. Lopuksi haluan kertoa, mitä tämä tarkoittaa pankeille ja muille finanssilaitoksille sekä niiden valvojille.

Pääsuositukseni pankeille ja muille finanssilaitoksille on yksinkertainen: vahvistakaa operatiivisen häiriönsietokyvyn järjestelmiänne. Olemme viime vuosina painottaneet tätä kaikille EKP:n valvonnassa oleville pankeille niiden koosta ja liiketoimintamallista riippumatta. Viimeaikaiset tapahtumat ovat lisäksi osoittaneet, että tämä suositus palvelee pankkeja hyvin myös lähitulevaisuudessa. Tämän lähtökohdan hyväksymisellä on ainakin kaksi seurausta.

Ensimmäinen seuraus on, että pankkien ja muiden finanssilaitosten on ”taisteltava tulella tulta vastaan”. Niiden on lisättävä investointeja tekoälytekniikkaan jatkuvasti ja usean vuoden ajan, jotta ne pystyvät torjumaan samoja teknologioita käyttävien vihamielisten toimijoiden aiheuttamia kasvavia uhkia. EKP on korostanut, että pankkien on vahvistettava ohjelmistokehityksen ja kolmansien osapuolten tekemiin päivityksiin liittyvien korjausten valvontaa. Lisäksi se on suositellut lisäinvestointeja kyberturvallisuuteen. Rahanpesun estämiseen liittyvien prosessien tekninen kehitys tarjoaa toisaalta mahdollisuuksia vahvistaa sekä asiakkaan tuntemiseen liittyviä henkilöllisyystarkastuksia että liiketapahtumien seurantaa.^[22]

Toinen seuraus koskee valvottavien yhteisöjen hallinto- ja ohjausjärjestelmiä. Jotta pankit pystyisivät onnistuneesti vastaamaan rahoituspalvelujen digitalisoitumisesta aiheutuviin riskeihin, niiden hallintoelinten on kokonaisuutena kyettävä ymmärtämään digitalisaatioon liittyviä kysymyksiä. Siksi EKP kiinnittää tähän entistä enemmän huomiota sopivuus- ja luotettavuusarvioinneissaan.^[23] Tämä tarkoittaa myös, että pankeilla on oltava vastuuvelvollisuutta koskevat selkeät sisäiset säännöt tekoälypohjaisille päätöksille, mukaan lukien tehokas valvonta ja vankat kriittisen arvioinnin mekanismit.^[24]

Pankkivalvojien ja rahanpesuviranomaisten haasteena on myös saattaa päivittäisiä prosessejaan tukevat teknologiat vastaamaan yhä edistyneempiä menetelmiä, joita haavoittuvuuksia hyödyntämään pyrkivät uhkatoimijat ja uhkilta puolustautumaan pyrkivät pankit käyttävät. Teknologiaan on siis investoitava, mutta sitä on myös käytettävä tehokkaasti valvontapäätösten tukena, sillä perinteiset valvontaprosessit eivät välttämättä ole riittäviä tekoälyavusteisessa rahoitusympäristössä, joka perustuu suuriin tietoaineistoihin. EKP lisää digitaalisten valvontatyökalujen käyttöä, myös laajalla IT-hankkeella, jossa lisätään valvontaprosessien digitalisointia kautta linjan.^[25] Lisäksi tähän sisältyy henkilöstöulottuvuus: kun pankit ja muut finanssilaitokset hyödyntävät yhä enemmän tekoälytekniikkaa, myös niiden valvojien on pysyttävä teknisesti ajan tasalla voidakseen todella ymmärtää näihin yhteisöihin kohdistuvat riskit.

Suurin haaste liittyy ehkä kuitenkin toimintakulttuuriin eikä niinkään tekniikkaan tai toimintaan. Pankkien ja rahanpesun estämisen valvonta tapahtuu viiveellä. Ennen digitaalista aikaa tämä viive oli huomattava, sillä vakavaraisuuden ja vaatimustenmukaisuuden tarkastukset pohjautuivat pääosin manuaalisiin prosesseihin. Valvontatoimissa pystyttiin siis keskittymään pikemminkin esiin tulleiden ongelmien ratkaisuun kuin ongelmien ennakointiin. Pankkitoiminnan ja rahoitusmarkkinoiden digitalisaatio ja teknologinen muutos ovat kuitenkin viime vuosina nopeutuneet. Tämä tarkoittaa, että valvontaviranomaisten on toimittava paljon nopeammin priorisoimalla valvontakohteet tehokkaasti ja omaksumalla aiempaa riskiperusteisempi lähestymistapa. Olen toiveikas, että pankkivalvojat ja rahanpesuviranomaiset selviävät näistä yhteisistä haasteista ja tekevät rahoitusjärjestelmästä entistä kestävämmän tiiviillä yhteistyöllä^[26] ja hyödyntämällä täysipainoisesti uuden sääntelyn ja valvontamallin tarjoamia mahdollisuuksia.