Yleisradion haastattelu

EKP:n valvontaelimen puheenjohtajan Andrea Enrian haastattelu 15.8.2019, haastattelijana Antti Parviala (julkaistu 28.8.2019)

Euroopan talouskasvu on alkanut hidastua. Ovatko pankit osanneet varautua muutokseen?

Eurooppalaiset pankit ovat pystyneet vahvistamaan sekä pääomaansa että maksuvalmiuttaan selvästi. Niiden saamiset ovat laadukkaampia, eli niiden pitäisi nyt selviytyä häiriöistä paljon paremmin. Finanssiuudistukset ja Euroopan keskuspankin valvontatoimet ovat osaltaan auttaneet vahvistamaan pankkien tilannetta. Teimme viime vuonna pankeille tiukan stressitestin, jossa otettiin huomioon myös mahdollisuus, että Iso-Britannia eroaisi EU:sta ilman sopimusta, ja pankit selvisivät siitä yleisesti ottaen varsin hyvin. Vaadimme kuitenkin koko ajan pankkeja nopeuttamaan kriisin jälkeistä sopeutustaan, sillä se suojaa niitä seuraavalta kriisiltä.

Stressitestiä on kritisoitu liian löysäksi. Onko kritiikki perusteltua?

Viime vuoden stressitesti oli itse asiassa tähänastisista tiukin, ja se vastasi yleisvaikutukseltaan melko hyvin Yhdysvalloissa toteutettua stressitestiä. Valitsimme myös vakavasti otettavan skenaarion. Varmasti parannettavaakin löytyy. Kun stressitesti toteutetaan koko Euroopan unionissa, on täysin mahdollista, että mukana on liian vähän pankkeja jostakin maasta tai liian vähän pankkeja, joilla on tietynlainen liiketoimintamalli. Voi olla, että stressitestejä täytyy tarkistaa hieman niin, että ne muodostuvat yhtä kiperiksi kaikille pankeille.

Jos talouskasvu hidastuu, onko odotettavissa enemmän ongelmaluottoja ja luottotappioita?

Ongelmaluottoja on jo nyt melko paljon edellisen kriisin ajalta. Ne ovat vähentyneet selvästi viime vuosina Euroopan keskuspankin valvontalinjausten myötä, mutta koko euroalueella niitä on yhä noin 580 miljardin euron edestä. Niiden osuus kaikista lainoista on keskimäärin paljon suurempi kuin esimerkiksi Japanissa tai Yhdysvalloissa. Työtä on siis vielä tehtävä, ja on tärkeää, että pankit siivoavat taseitaan ripeästi, ennen kuin taloustilanne seuraavan kerran heikkenee. Laskusuhdanteessa saamisten laatu luonnollisesti taas huononee. Nyt pankeilla on kuitenkin EKP:n linjauksiin ja EU-lainsäädäntöön perustuvat prosessit, joiden avulla ongelmaluotot pystytään kirjaamaan pois taseista nopeammin. Niitä ei pitäisi siis kertyä ollenkaan samalla tavalla kuin aiemmissa kriiseissä.

Ovatko pankit siivonneet taseitaan liian hitaasti?

Mielestäni ovat. EU:n ja Yhdysvaltain välillä on suuri ero kriisin jälkeisessä sopeuttamisessa. Yhdysvaltain pankkisektorilla saamisten laatu palautui neljässä vuodessa yhtä hyväksi kuin ennen kriisiä. EU:ssa saamisten laatu on vielä kymmenen vuotta Lehman Brothersin konkurssin jälkeen heikompi kuin sitä ennen – ongelmaluottojen osuus kaikista lainoista on edelleen suurempi kuin ennen kriisiä. Se on liian hidasta toimintaa. Tilanne on kuitenkin parantunut paljon sen jälkeen, kun EKP aloitti pankkivalvonnan ja laati tiukat linjaukset. Viimeisten kolmen vuoden aikana on edistytty huimasti.

Aiheuttavatko jotkin maat muita enemmän huolta?

Kyllä, ongelmaluottojen osuus on erityisen suuri esimerkiksi Italiassa, Kreikassa, Kyproksessa ja Portugalissa. Irlannissa ja Espanjassakin pankeille jäi kriisistä paljon ongelmaluottoja. Näissä maissa tehtiin kuitenkin viime vuonna erityisen paljon töitä ongelmaluottojen vähentämiseksi, ja niiden määrä pieneni selvästi. Jälkimarkkinat ovat piristyneet, joten pankit pystyvät nyt myymään ongelmaluottojaan niihin erikoistuneille sijoittajille ja myös arvopaperistamaan niitä, mikä on iso apu vähentämispyrkimyksissä. Muutamilla pankeilla ongelmaluottojen prosentuaalinen osuus on yhä kaksinumeroinen, ja niiden täytyy vielä työskennellä sitkeästi päästäkseen samalle viivalle muiden kanssa.

Mitä tapahtuu käytännössä, jos pankit eivät ole valmiina laskusuhdanteen tullessa?

Jos tase on jo ennestään täynnä ongelmaluottoja, pankin kannattavuus kärsii. Sen pääoma on kiinni ongelmaluotoissa. Sellainen pankki ei pysty myöntämään uusia lainoja. Makrotalouden näkymien heikkeneminen huonontaisi tällaisten pankkien tilannetta entisestään. Jos kannattavuus ja vakavaraisuus ovat vaarassa, pankkien on vaikea tukea kotitalouksia ja yrityksiä.

Myös brexitistä puhutaan nyt paljon, ja osa Ison-Britannian pankeista saattaa ilmeisesti tulla eurooppalaisen pankkivalvonnan piiriin. Miten se vaikuttaisi rahoitusvakauteen?

EU:sta ei ole koskaan eronnut yhtään maata, joten ennakkotapauksia ei ole. Ison-Britannian ja euroalueen rahoitusmarkkinat ovat olleet kiinteässä yhteistyössä keskenään. Kaupankäynti pääomamarkkinoilla on keskittynyt pitkälti Lontoon kansainvälisesti merkittäville rahoitusmarkkinoille. Olemme halunneet Englannin Pankin kanssa ennen kaikkea huolehtia siitä, että eroprosessi sujuisi mahdollisimman jouhevasti. Pankit ovat valmistautuneet hyvissä ajoin myös tilanteeseen, jossa Iso-Britannia eroaisi EU:sta ilman sopimusta. Olemme ohjanneet pankkeja huolehtimaan siitä, että niillä on toimilupa ja tarvittavat toimipisteet, jotta ne pystyvät jatkamaan palvelujen tarjoamista asiakkailleen EU:ssa.

Pankit ovat myös tehneet kaiken, mitä pyysimme. Ne ovat valmiina. Niillä on valmiit toimintamallit ja suunnitelmat, miten niiden varat siirretään vähitellen euroalueelle, ja euroalueen pankeilla on vastaavat suunnitelmat varojen siirtämiseksi Isoon-Britanniaan. Lontoosta tulee siirtymään varoja euroalueelle noin 1 300 miljardin euron arvosta. Euroalueelle muuttavista 24 pankista seitsemän tulee EKP:n suoraan valvontaan ja 17 tulee kansallisen valvonnan piiriin niiden valitsemissa uusissa sijaintivaltioissa. Olemme siis valmistautuneet niin hyvin kuin mahdollista. Pankit ovat tehneet pyydetyt valmistelut, ja varasuunnitelma on valmiina. Ero voi silti aiheuttaa sokkeja ja häiriöitä rahoitusmarkkinoilla, joten emme voi suhtautua siihen rauhallisin mielin.

Mitä riskejä eroon liittyy käytännössä, ja miten se vaikuttaa?

Yhdentyneillä markkinoilla rahoitusmarkkinat ja kaupankäynti sujuivat esteettä, kun taas nyt tiedossa on kitkaa niin kaupankäynnissä kuin rahoitustoimissakin, ja se voi vaikuttaa kokonaistalouteen. Ero vaikuttaa yrityksiin, ja kaupankäynti hidastuu. Jos sitoumuksia ei ole laadittu uusiksi eroa silmällä pitäen, pankit eivät välttämättä voi noudattaa niitä odotetusti, jos esimerkiksi palveluja ei enää voida tarjota yhteismarkkinoiden tapaan. Häiriöt ovat mahdollisia. Olemme yrittäneet ennakoida ongelmia ja ratkaista ainakin merkittävimmät. Esimerkiksi arvopaperikaupan selvitykseen liittyi tärkeitä haasteita. Varmuutta ei ole. Markkinoilla voi aina tapahtua häiriöitä, jotka vaikuttavat rahoitustoimintaan, eli meidän on oltava koko ajan valmiustilassa.

Pari kysymystä sääntelystä: viimeisimmän kriisin jälkeen sääntelyä on lisätty. Pankit valittavat, että sääntelyä on liikaa. Onko sääntelyn lisääntymisestä ollut sivuvaikutuksena haittaa taloudelle, ja onko se estänyt pankkeja lainaamasta rahaa hyviin tarkoituksiin?

Pankit valittavat, että valvojat ovat tiukkoja ja heikentävät niiden kannattavuutta tai niiden mahdollisuuksia lainata rahaa yrityksille ja kotitalouksille. Rehellisesti sanottuna en usko valvonnasta olevan haittaa. Kansainväliset säännöt koskevat kaikkia G20-maita eli myös Yhdysvaltoja, ja siellä pankit ovat paljon kannattavampia. EU:n sisälläkin on selviä eroja. Esimerkiksi Pohjoismaissa pankit ovat pysyneet erittäin kannattavina, eikä niillä ole suurempia ongelmia, vaikka niitä koskee sama sääntely. Luotonanto on kasvanut hyvin viime vuosina. Sääntely itsessään ei siis estä pankkeja palvelemasta taloutta. On kuitenkin totta, että sääntely on muuttunut yhä monimutkaisemmaksi, ja etenkin pienten paikallispankkien voi olla vaikea täyttää kaikki vaatimukset. Olemme pyrkineet useaan otteeseen vähentämään sääntelystä aiheutuvaa taakkaa sellaisten pienten pankkien kohdalla, joiden toimintaan ei liity suurempia riskejä. Muutaman kuukauden kuluttua voimaan tulevalla lainsäädännöllä pyritään samaten vähentämään pienten pankkien raportointitaakkaa ja sääntöjen noudattamisesta tällaisille pankeille aiheutuvaa taakkaa yleisemminkin. Jotain on siis tehtävissä. Yleisesti ottaen tiukat vaatimukset ovat kuitenkin tarpeen. Se oli yksi kriisin opetuksista.

Pienyritykset valittavat, että kun pankkien sääntely kiristyy, ne eivät pysty myöntämään lainoja pienille ja keskisuurille yrityksille, jotka joutuvat sitten turvautumaan esimerkiksi joukkorahoitukseen. Pitääkö tämä paikkansa?

Ei, tässä ei ole taustalla sääntely. EU-lainsäädäntöön on jo kauan sitten kirjattu ”tukikerroin”, jotta pankit voivat lisätä lainanantoa pk-yrityksille. Pk-yrityksille myönnettyihin lainoihin liittyviä pääomavaatimuksia on siis jo pienennetty. Euroopan lainsäätäjät ymmärtävät pk-yritysten merkityksen Euroopan talouskasvulle ja työllisyydelle, joten ne on aina otettu sääntelyssä huomioon. Jossakin vaiheessa Baselin pankkivalvontakomitea jopa osoitti sormella Euroopan unionia, joka poikkesi Basel III ‑säännöstön vaatimuksista keventäessään pk-yrityksille myönnettäviin lainoihin liittyviä vaatimuksia. En siis usko, että sääntely haittaisi pk-yritysten lainansaantia. Voi tietenkin olla, että pankkien sääntely on niin monimutkaista, että sen noudattamisesta aiheutuu etenkin pienille pankeille yhä enemmän kustannuksia, joita ne sitten yrittävät siirtää asiakkaiden maksettaviksi. Siihen me voimme, ja meidän pitäisikin, puuttua.

Joidenkin pankkien mukaan sääntely nostaa asuntojen hintoja. Pitääkö se paikkansa?

Tilanne ei tietenkään ole sama kaikissa maissa. Yleisesti ottaen kiinteistömarkkinoiden kriisit ovat myrkkyä pankkisektorille. Esimerkiksi Irlannissa ja Espanjassa tarvittiin valtavaa valtion pankkitukea. Espanjassa, ja itse asiassa Irlannissakin, EU joutui tukemaan kansallisia viranomaisia, jotta nämä pystyivät auttamaan pankkeja. Kiinteistömarkkinakriisin vaikutus oli niin suuri. Varmasti lainoja oli joissakin tapauksissa hinnoiteltu väärin. Pankit eivät ottaneet riittävästi huomioon kaikkia riskejä. Monissa tapauksissa pankit siis hinnoittelevat kiinteistölainoihin liittyvät riskit nyt jonkin verran paremmin, mikä tukee rahoitusvakautta. Lyhyellä aikavälillä se voi vaikeuttaa lainansaantia. Pitkällä aikavälillä järjestelmän vakaus on kuitenkin selkeä etu.