Kauppalehden haastattelu

Yhteisen valvontamekanismin puheenjohtajan Danièle Nouyn,
haastattelu 5.6.2014, haastattelijana Jorma Pöysä, julkaistu 11.6.2014

Mikä on Euroopan pankkien tilanne, kun talouden elpyminen on haurasta? Kuinka terve tai epäterve pankkisektori on?

Luulen, että Euroopan pankit ovat paremmassa tilanteessa kuin markkinoilla tällä hetkellä arvioidaan. Niissä on kriisin jälkeen tehty paljon töitä ongelmien poistamiseksi. Lehman Brothers ‑investointipankin konkurssin jälkeen eurooppalaiset pankit ovat lisänneet pääomaansa noin 450 miljardilla eurolla. Suurimmilla pankeilla ydinpääomaan perustuva vakavaraisuussuhde on kasvanut neljä prosenttiyksikköä (kun tarkastellaan mediaanilukuja). Se oli vuoden 2013 lopussa 11,5 %, ja viime kuukausien kuluessa monet pankit ovat vielä pyrkineet kasvattamaan pääomaansa kattavan arvioinnin vuoksi.

Kattava arviointi on todellakin kattava: mukana on 128 pankkiryhmää eli hyvin merkittävä osa euroalueen pankkijärjestelmästä ja myös pankkien varoista. Me kannustamme pankkeja ryhtymään toimiin mieluummin jo ennen kattavan arvioinnin päättymistä, jotta kaikki toimintakykyiset pankit pystyvät vielä korjaamaan mahdolliset pääomavajeensa.

Millaisia takeita kattavasta arvioinnista saadaan?

Kattavan arvioinnin tarkoituksena on ennen kaikkea tuoda saataville tietoa. Uskon, että Euroopan pankit ovat paremmassa kunnossa kuin markkinoilla ajatellaan, mutta niiden täytyy pystyä osoittamaan, ettei niillä ole kätkettyjä tappioita ja että ne ovat tehneet tarvittavat varaukset tappioiden varalta. Me tarkastamme pankkien saamisten ja vakuuksien arvon ja varmistamme, että vakuudet on arvostettu asianmukaisesti ja että niin ryhmäkohtaiset kuin saamiskohtaisetkin arvonalentumisvaraukset ovat kunnossa. Kaupankäyntisalkun kohdalla toimitaan samoin. Käymme läpi vaikeasti arvostettavia tason 3 omaisuuseriä, joille ei siis ole olemassa yksiselitteistä markkinahintaa. Kun arvostusta ei voida tehdä markkinahinnan perusteella, pankit käyttävät hinnan määrittämisessä malleja, mikä on jo aivan eri asia. Meidän on varmistettava, että malleihin perustuvaa arvostusta käytetään vain tosi tarpeessa ja että silloinkin vakuuksien arvostus on aina riittävän varovainen.

Mitä tarvitaan, jotta stressitestistä tulee uskottava? Onko väistämätöntä, että osa pakeista jää kiinni eikä läpäise testiä?

Saamisten laadun arviointi on tärkeä osa kattavaa arviointia, sillä sen jälkeen stressitesti voidaan toteuttaa vankalta pohjalta. Laadunvarmistuksen on oltava koko prosessin ajan ensiluokkaista. Siksi kansalliset valvontaryhmät varmistavat yhteistyössä EKP:n maakohtaisten ryhmien kanssa, että kaikki tehdään oikein. Maakohtaiset ryhmät muodostetaan kansallisista valvojista, mutta he toimivat tällöin oman maansa ulkopuolella. Kyseessä on siis eräänlainen toisessa maassa tehtävä vertaisarviointi. Ja tietysti EKP:stä käsin suoritetaan keskitettyä laadunvarmistusta. Sekä saamisten laadun arvioinnin että stressitestin laatu varmistetaan siis kolmeen kertaan.

Mitä kiinni jäämiseen tulee, pääomavajeesta saattaa todella seurata, että pankki ei läpäise stressitestiä. Siksi pankkien, joilla on riittävästi laadukkaita saamisia, ei kannata odottaa lokakuuhun saakka, ennen kuin ne ryhtyvät korjaaviin toimiin. Pitäisin ehdottomasti parempana ratkaisuna sitä, että pankit ryhtyisivät ratkaisemaan mahdollisia ongelmiaan jo etukäteen.

Ovatko stressitestit riittävän tiukkoja, eli paljastuvatko pankkien piilevät riskit? Kuinka paljon tulokset riippuvat skenaarioihin valituista oletuksista?

Minusta testit ovat erittäin tiukkoja. Perusskenaario saatiin Euroopan komissiolta, ja Euroopan järjestelmäriskikomitea (EJRK) kehitti stressiskenaarion Euroopan pankkiviranomaisen ja EKP:n tuella.

Skenaariot ovat armottomampia kuin aiemmissa stressitesteissä. Samoin kuin saamisten laadun arvioinnissa, stressitestissäkin peräänkuulutetaan varovaisuutta ja varmuuspuskureita. Varovaisuusvaatimukset alkavat olla sitä luokkaa, että meiltä jo kysytään, tiedämmekö aivan varmasti mitä teemme ja olemmeko menneet jo liian pitkälle vaatiessamme niin paljon varmuuspuskureita. Minusta olemme tehneet oikeat ratkaisut. Kovat vaatimukset ovat aivan paikallaan.

Kattavassa arvioinnissa ovat mukana vain 130 suurinta pankkia. Kuinka suuri on vaara, että muissa eli kansallisten viranomaisten valvontaan jäävissä pankeissa ilmenee ongelmia, joita joudutaan ratkomaan yhdessä?

Hyvä kysymys – joskin se saa noin 130 pankin kattavan arvioinnin kuulostamaan pieneltä tehtävältä. Rehellisesti sanottuna hanke on valtava. Arvioimme todella suuren osan yhteisen valvontamekanismin vastuualueen pankkijärjestelmistä. Otetaan esimerkiksi Ranska. Kattavassa arvioinnissa tarkasteltavien128 pankkiryhmän joukossa on 13 ranskalaista pankkiryhmää, ja ne kattavat 97 % Ranskan pankkijärjestelmästä. Se on paljon. Muissa eli EKP:n välilliseen valvontaan tulevissa pankeissa valvojat suorittavat jatkuvaa saamisten laadun arviointia osana muuta valvontatyötään.

Yhden pienen pankin maksukyvyttömyys ei vielä aiheuttaisi ongelmia järjestelmän vakaudelle, mutta jos joukko samankaltaisen riskiprofiilin omaavia pieniä pankkeja kaatuu kerralla, se tuntuu koko maan pankkijärjestelmässä ja ehkä laajemmallakin alueella. Myös välilliseen valvontaan tuleville pankeille on siis asetettava kovat vaatimukset. Järjestelmä on kaikille sama. Kaikkia valvotaan samalla valvontamallilla, kaikkiin pätee sama valvontakäsikirja, ja EKP voi ottaa myös pieniä pankkeja suoraan valvontaansa. Järjestelmässä kaikki ovat siis samalla viivalla.

Tarkastellaanko saamisten laadun arvioinnissa siis myös pieniä pankkeja?

Kohtuullisessa määrin kyllä, mutta pikemminkin vuonna 2015 kuin tänä vuonna. Tällä hetkellä kaikki arviointiresurssit on keskitetty EKP:n suoraan valvontaan tuleviin pankkeihin. Kattavan arvioinnin tulokset ovat kuitenkin hyödyksi myös EKP:n välillisesti valvomia pankkeja ajatellen. Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa havaitsemme, että jossakin maassa suuret pankit, jotka kilpailevat asuntolaina-asiakkaista pienten pankkien kanssa, eivät ole suojautuneet riskeiltä riittävin varauksin. Silloin meidän kannattaa tutkia tarkemmin myös välillisesti valvomiemme pankkien tilannetta, sillä on luultavaa, että koko maan pankkijärjestelmän olisi ollut syytä varautua riskeihin paremmin.

Kansainvälisen valuuttarahaston johtaja Christine Lagarde totesi viime viikolla, että turvallisemman finanssijärjestelmän luominen ei ole edennyt riittävän nopeasti, koska pankkiala on jarruttanut uutta sääntelyä. Hän totesi, että maailmantalouden vakautuminen on vaarantunut tilanteen vuoksi. Oletteko yhtä mieltä näistä asioista?

Kyllä ja ei. On totta, että näin vaativia stressitestejä ja saamisten laadun arviointeja olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin. Lopputulos olisi ollut parempi sekä pankkien että luultavasti myös Euroopan talouden kannalta.

Mielestäni olemme kuitenkin saaneet Euroopassa uskomattoman paljon aikaan kahden viime vuoden kuluessa. Meillä on yhteinen valvontamekanismi, ja Basel III ‑järjestelmän vakavaraisuussäännökset on toimeenpantu uusissa vakavaraisuusasetuksessa ja ‑direktiivissä eli CRD IV ‑paketissa. Meillä on direktiivi elvytyksestä ja kriisinratkaisusta, samoin kuin yhteinen kriisinratkaisumekanismi. Talletussuojajärjestelyjä on käsitelty Euroopan tasolla. Euroopassa on siis saatu aikaan paljon, ja vauhti on ollut melkoinen. Näkemykset, joiden mukaan EU tarttuu asioihin liian hitaasti, ovat osoittautuneet vääriksi. Eurooppalaiset päätöksentekijät ovat vieneet läpi niin monia uudistuksia niin lyhyessä ajassa, että mielestäni heitä olisi syytä onnitella.

Pankit ovat kovin huolissaan sääntelyn kustannuksista. Paljonko valvonta maksaa?

Laadukas valvonta ei ole ilmaista. Sitä voisi verrata vakuutusmaksuun. Se on liian kallista aina siihen asti, kunnes vaikeuksia ilmenee. Jälkikäteen monet katuvat, etteivät maksaneet vakuutuksestaan enemmän. Minusta kustannukset ovat vielä hyvin kohtuulliset. Eurooppalaisilta pankeilta tullaan keräämään valvontamaksuja – EKP julkaisi valvontamaksuja koskevan asetusluonnoksensa kaksi viikkoa sitten. Valvontamaksun suuruus määräytyy pankkien koon ja riskiprofiilin mukaan. Kaikilta pankeilta peritään maksu. Täytyy vain löytää sopiva tasapaino suurten ja pienten pankkien välillä, samoin kuin riskipitoisimpien ja vähiten riskipitoisten pankkien välillä. Minusta pankit saavat kiittää onneaan, että on perustettu yhteinen valvontamekanismi. Suorassa valvonnassamme olevat suuret pankit tietävät, että valvontamekanismi on hyvä asia. Olen varma, että EKP:n organisoima ja johtama vahva valvonta hyödyttää pankkeja ja vähentää niiden lainansaantikustannuksia, kun luottamus markkinoilla vahvistuu. Osa pankeista lukee kustannuksiin mukaan varat, jotka niiden täytyy ohjata kriisinratkaisurahastoon. Yhtenä hankaluutena on se, että kaikki tapahtuu yhtä aikaa – mutta kriisin jälkeen sen ei pitäisi olla mikään yllätys. Kaiken kaikkiaan valvonta saattaa maksaa enemmän kuin ennen kriisiä, mutta emme halua palata senaikaiseen tilanteeseen.

Meidän täytyy varmistaa, että olemme paremmin suojattuja. Kriisinratkaisurahasto on tarpeen aivan samalla tavalla kuin direktiivillä luodut kriisinratkaisuvälineet. Meidän on varmistettava, että kriisinratkaisuun ei käytetä veronmaksajien varoja. Niin ei yksinkertaisesti enää saa käydä.

Kuulimme tänään, että pankkien mielestä valvontamaksut ovat kuin veroja tai ainakin muistuttavat niitä. Onko mielestänne näin?

Minusta veroissa ei ole mitään vikaa. Demokratioiden toiminta rahoitetaan niillä. Ja verojen mukana tulevat tilivelvollisuus ja viranomaisten suorittama seuranta. EU:ssa tulee olemaan tällaiset seurantajärjestelyt. Meidän on käytettävä asianmukaisesti varat, jotka saamme hoitaaksemme työmme. Meillä täytyy olla riittävät resurssit – vaihtoehtoja ei ole. Meidän on pystyttävä rekrytoimaan paras mahdollinen henkilöstö. En väitä, että valvojien tulisi saada samanlaista palkkaa kuin pankkiirien. Tämä on julkinen palvelu, ja jokaisen täytyy päättää itse, mitä haluaa urallaan tehdä.

Mikä on keskimääräinen palkkataso yhteisessä valvontamekanismissa?

En usko, että keskimääräinen palkka on sama kaikissa 18 maassa. EKP:n palkkatietoja julkaistaan vuosikertomuksessa ja sen lisäksi työpaikkailmoituksissa. Minun palkkani julkistetaan johtokunnan jäsenten palkkojen tapaan EKP:n vuosikertomuksessa.

Jotkut ovat kyseenalaistaneet ylikansallisen valvonnan tehokkuuden. Onko järjestelmän tehokkuuden suhteen syytä huoleen?

Haluan totta kai, että toimimme tehokkaasti. Ensimmäisenä haasteena on toteuttaa valvonta johdonmukaisesti kaikissa valvontamekanismiin osallistuvissa 18 maassa. Harkinnanvaraa on vain rajoitetusti. Jos kaikki voisivat toimia rajoituksetta harkintansa mukaan, vaadittaisiin ihme, jotta toiminta olisi yhdenmukaista.

Meidän on löydettävä tässä oikea tasapaino, sillä minulle valvonta on harkinnan käyttämistä: tietoon ja kokemukseen perustuvaa hyvää harkintaa, joka kehittyy kuuntelemalla valvojakollegoja, sidosryhmiä ja myös pankkeja – pankeilla on kehysasetuksen mukaan oikeus tulla kuulluiksi.

Uskon, että yhteiset valvontaryhmät, joiden kokoaminen on käynnissä, ovat toimiva ratkaisu. Yhteisen valvontaryhmän johdossa oleva koordinaattori (jonka rooli on laajempi kuin termin ”koordinaattori” tavanomainen merkitys) todella johtaa vastuullaan olevan pankkiryhmän suoraa valvontaa. Hän myös tekee yhteistyötä saman pankkiryhmän kotivaltion kansallisten valvojien kanssa. Mielestäni valvontaryhmät ovat hyvin vahva väline.

Kukin kansallinen valvontaviranomainen on edustettuna valvontamekanismin valvontaelimessä. Jokaisella edustajalla on samat äänioikeudet, ja kaikkien äänillä on sama painoarvo. Finanssivalvonnan johtajalla Anneli Tuomisella on siis esimerkiksi saksalaispankkien valvontakysymyksissä yhtä suuri äänivalta ja painoarvo kuin Saksan finanssivalvontaviranomaisen BaFinin edustajalla. Lisäksi varmistamme, että jos valvonnassamme olevan suuren pankin yhteisessä valvontaryhmässä on vaikkapa 10 valvojaa, heistä ainakin yksi tai kaksi on ollut valvomassa kyseistä pankkia jo aiemmin (ja tuntee sen siis kansallisesta valvontanäkökulmasta). Yhteisen valvontaryhmän koordinaattori tulee kuitenkin jostakin muusta maasta kuin pankin kotivaltiosta.

He eivät siis tee päätöksiä oman maansa pankeista?

Kansallisia sidoksia ei ole. On myös tärkeää, että rekrytoimamme henkilöstö on hyvin Eurooppa-henkistä. Uskon heidän hakeutuvan EKP:hen töihin, koska käsillä on nyt ainutlaatuinen tilaisuus osallistua jonkin suuren luomiseen historiallisella hetkellä ja edistää Euroopan yhdentymistä osoittamalla, mitä on mahdollista saavuttaa.

Onko ongelmallista, että oikeudellisten rakenteiden vuoksi monet päätökset täytyy tehdä hyvin korkealla tasolla valvontaelimessä?

En pidä sitä ongelmallisena. On totta, että useimmissa valvontaviranomaisissa johtokunta (jos sellaista on) on delegoinut päätäntävaltaa valvontahenkilöstölle. Näin oli esimerkiksi Ranskassa. Mutta delegoinnin merkitys on lopulta vähäinen, sillä tärkeissä kysymyksissä päätäntävaltaa ei ole delegoitu. Kaikki vähänkään merkittävät ja arkaluontoiset kysymykset käsitellään joka tapauksessa ylimmällä tasolla – oli valtuuksia delegoitu tai ei. Ja tietysti kokoonnumme usein: joka toinen viikko. Minusta se riittää.

Onko ongelmallista, että Euroopan unionin jäsenvaltioista osa – kuten Iso-Britannia, Ruotsi ja Tanska – ei osallistu yhteiseen valvontamekanismiin?

Toistaiseksi siitä ei aiheudu ongelmia. Kriisin vuoksi paineet kohdistuivat nimenomaan euroalueen maihin. On siis hyvä aloittaa pienemmällä kokoonpanolla – vaikka 18 maata ei ole enää kovin pieni joukko. Kaikki nämä maat ovat sitoutuneet kohentamaan tilannetta euroalueella. Olen varma, että jos teemme hyvää työtä, muita maita liittyy mukaan yhteiseen valvontamekanismiin. Jos niin käy, pidän sitä suurena tunnustuksena ja olen siitä äärimmäisen ylpeä. Olemme lujasti sitoutuneet tekemään hyvää työtä. Se on hyvä lähtökohta, kun pöydän ääressä on jo 24 henkeä (valvontaelimen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, neljä EKP:n nimittämää jäsentä ja 18 pankkivalvontaviranomaisten johtajaa).

Miten yhteinen valvontamekanismi tekee yhteistyötä Ruotsin ja Tanskan valvontaviranomaisten kanssa (eräänkin suuren pankin varainhoito tapahtuu Suomessa mutta sen pääkonttori sijaitsee Ruotsissa)?

Olemme tehneet valvontayhteistyötä jo varsin pitkään, ja tunnemme toisemme oikein hyvin. Myös Euroopan pankkiviranomaisen luoma prosessi, jossa yhteistyötä tehdään yhteisymmärryspöytäkirjojen pohjalta valvontakollegioissa, toimii mainiosti. Teemme siis marraskuusta lähtien sen, mitä valvojalta odotetaan, toimimmepa sitten kotivaltion tai isäntävaltion valvontaviranomaisena. Varmistamme parhaamme mukaan, että kaikki toimii hyvin silloinkin, kun toimimme valvontamekanismissa isäntävaltion valvontaviranomaisena (esimerkiksi ruotsalais- ja tanskalaispankkien tytäryhtiöille).

Tytäryhtiöitä on valvottava asianmukaisesti, siitä ei ole epäilystä. Mutta jos koko pankkiryhmää ei valvota kunnolla, parhaitenkin valvotut tytäryhtiöt ovat ongelmatilanteessa alttiina riskeille. Aiomme siis olla isäntävaltion valvontaviranomaisena ankaria ja tehdä sitoutuneesti valvontayhteistyötä kotivaltion valvontaviranomaisen johdolla.

Miten riippumaton yhteinen valvontamekanismi on suhteessa poliittiseen johtoon – esimerkiksi tilanteessa, jossa joudutte sulkemaan ison pankin jossakin suuressa jäsenvaltiossa?

Valvonta on riippumattomampaa kuin koskaan. Tästä kertoo vahvasti jo sekin, että toimimme Frankfurtissa ja osana EKP:tä. YVM-asetuksessa on myös annettu meille paljon keinoja, jotta voimme tehdä hyvää työtä. On todella hyvä, että toimimme EKP:n johdolla, sillä EKP on erittäin riippumaton ja hyvämaineinen viranomainen. Tällainen asema suojaa uutta valvontaviranomaista. Avuksi on myös se, että vastaamme toiminnastamme sekä Euroopan parlamentille että EU:n neuvostolle. Olemme siis hyvässä asemassa.

Miten odotatte yhteistyön onnistuvan Lontoossa toimivan Euroopan pankkiviranomaisen ja Frankfurtista johdettavan valvontamekanismin välillä?

Olen tuntenut Euroopan pankkiviranomaisen puheenjohtajan Andrea Enrian monta kymmentä vuotta. Yhteistyömme on aina toiminut erittäin hyvin. Työskentelimme yhdessä jo Euroopan pankkivalvontaviranomaisten komiteassa, joka edelsi Euroopan pankkiviranomaista.

Suoritamme stressitestin yhdessä Euroopan pankkiviranomaisen kanssa, ja he auttavat meitä laadunvarmistuksessa tuottamalla vertailuarvot. Vastuu laadunvarmistuksesta on kuitenkin kansallisilla valvontaviranomaisilla ja yhteisellä valvontamekanismilla. Olemme siis vastuussa myös silloin, jos emme tee hyvää työtä, mikä on mielestäni aivan oikein. Näin meidän ja pankkiviranomaisen välillä on toimiva tasapaino. Euroopan pankkiviranomaisesta on paljon apua yhteiselle valvontamekanismille, ja me haluamme vastaavasti olla hyödyksi pankkiviranomaiselle. Kaikki 18 maata ovat edustettuina meidän kauttamme eivätkä enää voi esittää jokainen erilaisia näkemyksiä. Yhteistyö virtaviivaistuu ja kurinalaistuu, mikä on hyvä asia.

Jos saamisten laadun arviointia on todella tekemässä lähes 6 000 valvojaa, tilintarkastajaa ja konsulttia, miten arvioinnin laadun voi varmistaa?

Hallintopuolen on toimittava ensiluokkaisesti. Jos tällaista hanketta halutaan johtaa keskitetysti, on oltava valmis reagoimaan heti, jos jotkin tiedot ovat pari-kolmekin päivää myöhässä. Keskitetyn hallinnon on oltava hyvä ja vahva. Myös kaikissa 18 kansallisessa valvontaviranomaisessa on vastaava keskushallinto. Kansalliset valvontaviranomaiset toimivat ensimmäisenä laadunvarmistuksen tasona pankeissa arviointia suorittaville konsulteille ja tilintarkastajille. Lisäksi EKP:n maakohtaiset ryhmät seuraavat toimintaa. Jotta kansallisille valvontaviranomaisille ei kertyisi liikaa velvollisuuksia, maakohtaisten ryhmien tehtävänä on myös vastata tilintarkastajien ja pankkien kysymyksiin, joita on paljon. Ne siis tarjoavat paikallista tukea, mutta niiden tärkein tehtävä on silti seurata toimintaa kansallisella tasolla. Meillä on käytettävissämme kaikki tarvittavat keinot arvioinnin laadun varmistamiseen. Ne riittävät hyvin.

Miten suhtaudutte ehdotuksiin, että riskialtis toiminta tulisi erottaa normaalista pankkitoiminnasta?

Voin kertoa oman näkemykseni, joka ei välttämättä vastaa EKP:n kantaa. EKP:ssä asiaa vielä tutkitaan. Itse olen kahden vaiheilla. Ehdotuksessa on mielestäni sekä hyvät että huonot puolensa. Pankin jakaminen kahtia voi vaarantaa vakavasti sen toiminnan. Kannattaako operatiivista riskiä kasvattaa, jotta esimerkiksi markkinariskit pienenisivät? En ole aivan varma tästä. Riskialtis toiminta on joka tapauksessa pidettävä valvonnan piirissä. Mikään ei ratkea sillä, että ongelmat työnnetään pois sääntelyn piiristä. Esimerkiksi hedge-rahasto Long-Term Capital Management eli LTCM, joka aiheutti suuria ongelmia finanssimaailmassa 1990-luvulla, vaaransi erittäin vakavasti useita pankkeja huolimatta siitä, että se oli juuri tällainen sääntelyn ulkopuolella oleva toimija. On parempi säännellä ja valvoa vaarallisten laitosten toimintaa kuin ajaa ne sellaiselle alueelle, joka on valvojien ulottumattomissa.

Mitä tapahtuisi, jos Iso-Britannia lähtisi Euroopan unionista, mikä vaikuttaa nyt mahdolliselta?

En usko, että ratkaisu olisi hyvä Ison-Britannian kannalta. Sanoisin maan hyötyvän siitä, että se on osa EU:ta. Mutta minulle EU on tietysti lähellä sydäntä. Mielestäni Euroopan maat ovat kaikki liian pieniä voidakseen yksinään vaikuttaa merkittävästi kriisin jälkeiseen uuteen maailmanjärjestykseen. Jos Ison-Britannian kansalaiset haluavat lähteä EU:sta, se on valitettavaa myös Euroopan kannalta.

Vaikuttaisiko se valvontaan?

Ei millään tavoin.

Millainen yhteinen valvontamekanismi meillä on viiden vuoden kuluttua? Onko koko Euroopan unionilla tai ainakin euroalueella yhteinen valvontaviranomainen?

Toivon, että meille on vakiintunut erittäin vahva yhteinen eurooppalainen valvontamekanismi. Mittakaavaa tai mekanismiin liittyvien maiden määrää on vaikea arvioida. Se jää nähtäväksi. Ensimmäinen merkkipaalu on edessä marraskuussa. Vuonna 2015 meillä on täysi valvontaohjelma. Viisi vuotta on pitkä aika – saa nähdä, mitä siinä ajassa tapahtuu.

Millainen on roolinne ylimmäisenä valvojana?

En pidä itseäni ylimmäisenä valvojana – se loisi ylimääräisen valvonnan tason. Teen työtä yhdessä henkilöstöni kanssa Frankfurtissa ja yhdessä valvontaviranomaisten työntekijöiden kanssa. Kaksi viikkoa sitten tapasin pankkivalvojia Luxemburgissa, ja tällä viikolla olen tavannut suomalaisia valvojia. Kansallisten valvojien rooli on äärimmäisen tärkeä – ilman heitä en voisi tehdä työtäni. Suurimpienkin suorassa valvonnassamme olevien pankkien kohdalla keskimäärin 90 % yhteisten valvontaryhmien jäsenistä tulee kansallisista valvontaviranomaisista. Viestini heille on, että minun työni on heidän erinomaisen valvontatyönsä varassa.

Yhteyshenkilöt